Keravan energia hankkii tuulisähköä Gasumilta

8.6.2021

Gasum on allekirjoittanut kaksitoistavuotisen tuulisähkösopimuksen uusiutuvan tuulisähkön toimittamisesta Keravan Energialle. Tuulivoima on Gasumin kumppanien tuottamaa uutta tuulivoimaa Suomesta. Kumppanuus edistää Gasumin strategiaa toimittaa puhtaampaa energiaa teollisuuteen ja sähkön- ja lämmöntuotantoon.

Tuulisähkösopimus varmistaa uusiutuvaa kotimaista tuulisähköä Keravan Energian myyntiin kahdeksitoista vuodeksi ja auttaa yhtiötä matkalla kohti CO2-päästötöntä energiantuotantoa. Keravan Energia on paikallinen energiayhtiö, jonka valikoimiin kuuluvat sähkön ja kaukolämmön lisäksi myös aurinkosähköjärjestelmät, sähköisen liikenteen latausratkaisut ja ilmalämpöpumput. 

- Gasumin kanssa solmittu tuulisähkösopimus on meille merkittävä. Energiatuotantomme tavoitteena on olla CO2-päästötöntä vuoteen 2030 mennessä. Energiastamme noin 90 % tehdään jo nyt uusiutuvilla polttoaineilla. Nyt olemme ottaneet suuren harppauksen ja voimme tarjota asiakkaillemme puhtaampaa tuulienergiaa kustannustehokkaasti ja pitkäksi aikaa. Sopimus tukee tavoitettamme edistää kestävämpää tulevaisuutta, kertoo Keravan Energian myyntijohtaja Tari Solla