Merituulivoiman kasvutarina Suomessa hidastui, muttei päättynyt

6.5.2024

Valtioneuvosto on tehnyt kielteisen päätöksen 16:een talousvyöhykkeen merituulivoimaa koskevaan hyödyntämisoikeushakemukseen. Hylkäämispäätös tarkoittaa, että kyseessä olevien merituulivoimahankkeiden kehittäminen viivästyy.

Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan merituulivoiman kehittyminen Suomessa kaipaa tuekseen valtiolta linjakkaita päätöksiä, jotka selkeyttävät investointien edellytyksiä maassamme. 

Suomalaista talousvyöhykkeelle sijoittuvaa merituulivoimaa koskevaa lainsäädäntöä valmistellaan, ja valtioneuvoston mukaan hyödyntämisoikeushakemusten hyväksyminen heikentäisi valmisteltavana olevan lain ohjaavia vaikutuksia. Valtioneuvoston nyt tekemän päätöksen mukaan kaikki Suomen talousvyöhykkeelle tehdyt merituulivoimahankkeita koskevat hyödyntämisoikeushakemukset on tällä erää hylätty. Hankkeiden jatkokehittämistä ei kielletä, mutta käytännössä hankkeiden valmistuminen tulee hidastumaan merkittävästi päätöksen vuoksi.  

Suomalaisella merituulivoimalla on merkittävä puhtaan sähkön tuotantopotentiaali ja oleellinen rooli suurten teollisten investointien, kuten vetyhankkeiden, kotiuttamisessa Suomeen. Tästä syystä Suomen valtion on nyt tärkeää tehdä päätöksiä, jotka luovat talousvyöhykkeelle sellaisen näkymän ja investointiympäristön, joka takaa jatkossa hyvät edellytykset merituulivoiman hankekehitykselle. 

- Merituulivoimaa kehittävät hanketoimijat ovat käyttäneet paljon resursseja kyseessä olevien hankkeiden kehittämiseen. Tässä kohtaa odotukset kasvavat suuriksi uutta talousvyöhykkeen merituulivoimalakia ja talousvyöhykkeen tulevia kilpailutuksia kohtaan. Nyt nähty päätös tarkoittaa käytännössä hankkeiden kehityksen hidastumista. Onkin erityisen tärkeää pitää huolta kotimaisen merituulivoiman kehityksen edellytyksistä. Yksi keino on jatkaa jo viime hallituskaudella kesken jäänyttä merituulivoiman kiinteistöveromallin kehittämistä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että merituulivoiman kiinteistöverotuksen uudistus jämähtää jälleen, nyt osana kiinteistöveron kokonaisuudistuksen pysähtynyttä etenemistä, kommentoi Suomen Tuulivoimayhdistyksen edunvalvontajohtaja Matias Ollila

Suomen Tuulivoimayhdistyksen näkemyksen mukaan puhtaan sähkön tuotannon ja vihreän siirtymän investointien kannalta olisi perusteltua ja järkevää toteuttaa merituulivoiman kiinteistöveroratkaisu omana lakihankkeenaan. Lisäksi tulevien talousvyöhykkeen kilpailutusten kanssa ei pidä jäädä odottamaan liian pitkäksi aikaa, koska kilpailu Itämeren alueella on kovaa ja potentiaalisia merituulivoima-alueita on myös muualla kuin Suomessa.