Suomalaiselle merikaapelihankkeelle tukea
2.2.2023
Suomalainen valtion enemmistöomisteinen Cinia on mukana kansainvälisessä konsortiossa, joka suunnittelee arktista merikaapelia, joka yhdistäisi Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian tietoliikenneverkot. Cinia on yhdessä kansainvälisten kumppaneidensa kanssa perustanut kehitysyhtiön hankkeen edistämiseksi. Hanke kulkee nimellä ”Far North Fiber” ja se olisi toteutuessaan ensimmäinen arktisen alueen läpi kulkeva kaapelijärjestelmä, joka yhdistää useamman maanosan.
Toteutuessaan uuden merikaapelijärjestelmän arvioidaan olevan valmis käyttöön vuoden 2026 lopulla.
EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja teknologianeuvosto (Trade and Technology Council, TTC) julkaisemassa yhteisessä julkilausumassa korostetaan tukea merenalaisille tietoliikennekaapelihankkeille ja näiden strategiselle merkitykselle.
Kauppa- ja teknologianeuvoston julkaiseman yhteisen julkilausuman mukaan se haluaa vahvistaa kriittisen tietoliikenneinfrastruktuurin resilienssiä ja näkee merenalaiset tietoliikennekaapelit strategisesti tärkeinä. EU:n ja Yhdysvaltojen väliset keskustelut uusista turvallisista digi-infrastruktuurihankkeista jatkuvat TTC:n puitteissa. Näihin hankkeisiin kuuluvat myös Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian yhdistävät datakaapeliyhteydet. TTC:n seuraava kokous järjestetään EU:n isännöimänä vuoden 2023 puolivälissä.
EU:n neuvosto hyväksyi joulukuussa 2022 suosituksen, jolla pyritään konkreettisin toimin tehostamaan EU:n valmiuksia suojella kriittistä infrastruktuuriaan. Myös neuvoston suosituksissa painotetaan merenalaisten tietoliikennekaapeliyhteyksien tärkeyttä globaaleille ja EU:n sisäisille yhteyksille. Neuvoston suosituksissa nostetaan esiin myös verkko- ja tietoturva-direktiivin (NIS2) merkitys EU:n kyberturvallisuudelle ja digitaalisen infran häiriönsietokyvylle. Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa direktiivin täytäntöönpanosta kansallisella tasolla.
Uutiset
Kysely: Tekoäly huolestuttaa suomalaisia työntekijöitä mutta on lisännyt tuottavuutta – joka neljäs suomalaisyritys on investoinut tekoälyn käyttöön
Sähkötilastot: Kylmä huhtikuu kasvatti sähkönkulutusta, ydinvoiman vuosihuollot vähensivät tuotantoa, sähkön keskihinta jopa laski maaliskuusta
Huippuhakkerit kolkuttelivat luvan kanssa paikallisten 5G-verkkojen tietoturvaa
Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari: Huikeiden näkymien toteutus vaatii lisää osaajia