Valtion työasemien uudelleenkäyttöä parannetaan
Valtion työasemien uudelleenkäyttöä parannetaan
22.2.2023
Valtorin asiakkailleen eli valtion virastoille, laitoksille ja ministeriöille tarjoama päätelaitepalvelu Valtti täydentyi vuoden alussa välivarastointimahdollisuudella. Nyt asiakkaat voivat tilata välivarastosta organisaatioonsa käytöstä palautuneita, hyväkuntoisia työasemia uudelleenkäytettäväksi. Asiakkaat voivat myös siirtää ylimääräiseksi jääneitä työasemia välivarastoon myöhempää käyttöä varten.
Tähän asti työasemien palautus kesken leasing-kauden on ollut kallista, jolloin ylimääräiseksi jääneitä työasemia on jäänyt asiakkaille odottamaan leasingin päättymistä.
Välivarasto tukee erinomaisesti Valtorin vastuullisuustavoitteita: huolehdimme ICT-laitteiden ja -komponenttien elinkaarenhallinnasta kestävän kehityksen mukaisesti.
- Kiinnitämme ICT-laitteiden elinkaarenhallinnassa huomiota kestävään kehitykseen jo hankintavaiheessa. Tuemme laitteiden käyttöönottoa ja käyttöä, sekä varmistamme niiden vastuullisen kierrätyksen. Uskomme välivarastointimahdollisuuden lisäävän työasemien uudelleenkäyttöä huomattavasti lähes 30 000 työaseman palveluympäristössämme, sanoo tuotepäällikkö Henna Enqvist.
Valtorissa vastuullisuus pohjautuu lakisääteisiin tehtäviin.
- Olemme Suomen suurin ICT-palveluiden tuottaja ja hankkija. Vastaamme työntekijöille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille sekä yhteiskunnalle vastuullisuuteen liittyvien odotusten tunnistamisesta ja hallinnasta.
Uutiset
Kysely: Tekoäly huolestuttaa suomalaisia työntekijöitä mutta on lisännyt tuottavuutta – joka neljäs suomalaisyritys on investoinut tekoälyn käyttöön
Sähkötilastot: Kylmä huhtikuu kasvatti sähkönkulutusta, ydinvoiman vuosihuollot vähensivät tuotantoa, sähkön keskihinta jopa laski maaliskuusta
Huippuhakkerit kolkuttelivat luvan kanssa paikallisten 5G-verkkojen tietoturvaa
Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari: Huikeiden näkymien toteutus vaatii lisää osaajia