Yhteishaku 2023 – Talotekniikka-alan suosio jatkuu
22.2.2023
Eri toimialat ovat kiinnostuneita alalle tulijoiden määristä, koska se kertoo työvoiman saannista tulevaisuudessa. Talotekniikka-alalle tulijoita on aikaisempina vuosina riittänyt hyvin, eikä kiinnostus osoita laantumisen merkkejä nytkään.
Talotekniikan perustutkinnon suorittaneet sijoittuvat pääosin LVI-alan asennustehtäviin, mutta tutkintoon sisältyy osaamisaloja myös mm. kylmäasennukseen ja tekniseen eristykseen liittyen. Talotekniikka-alan suosio onkin ollut korkealla tasolla jo pitkään.
- Useiden tekniikan alojen kanssa LVI-ala ei ollut erityisen vetovoimainen 1990-luvun lopulla. Asia kuitenkin muuttui, kun tietoisuus alan työtehtävien kehittymisestä tuli nuorten tietoon. Ala muuttui selvästi teknisten palvelujen suuntaan ja asentajia alettiin mieltämään asiantuntijoiksi, muistelee erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä.
Talotekniikka-alan osuus energiatehokkuuden parantamisessa on merkittävä ja korostuu entisestään lähitulevaisuudessa. Rakennusten energian kulutukseen voidaan vaikuttaa parhaiten juuri taloteknisiä järjestelmiä uusimalla sekä säännöllisillä huoltotoimilla ja oikealla käytöllä. Tämä tarkoittaa jatkuvaa työvoiman tarvetta alalla, sekä asiantuntijatehtävien nopeaa kehittymistä.
- Talotekniikka-alan koulutusten hakijamäärät ovat olleet edelleen nousussa viime vuosina, jonka olemme ilolla todenneet. Ympäristömme tarvitsee pelastajansa, Mäkinen jatkaa.
Mäkinen kiittelee myös alan oppilaitosten aktiivisuutta. Useat koulutuksen järjestäjät ovat tehneet merkittäviä panostuksia alan oppimisympäristöjen kehittämiseen ja opettajien osaamisen ylläpitoon. Viime aikoina esille nostettuihin puutteisiin ammatillisen koulutuksen laadussa Mäkinen suhtautuu rauhallisesti.
Uutiset
Kysely: Tekoäly huolestuttaa suomalaisia työntekijöitä mutta on lisännyt tuottavuutta – joka neljäs suomalaisyritys on investoinut tekoälyn käyttöön
Sähkötilastot: Kylmä huhtikuu kasvatti sähkönkulutusta, ydinvoiman vuosihuollot vähensivät tuotantoa, sähkön keskihinta jopa laski maaliskuusta
Huippuhakkerit kolkuttelivat luvan kanssa paikallisten 5G-verkkojen tietoturvaa
Hyvinvointia sähköllä -visioseminaari: Huikeiden näkymien toteutus vaatii lisää osaajia