Mikä on SIL?

Sähköinsinöörit - SIL ry on sähkö-, ICT-, elektroniikka-, automaatio-, energia- ja valaistusaloilla työskentelevien sähköalan asiantuntijoiden ja sähköalaa opiskelevien tulevaisuuden osaajien järjestö, joka koostuu henkilö- ja yritysjäsenistä. Sähköinsinöörit - SIL on vuonna 1926 perustettu sähköalan teknistieteellinen asiantuntijayhteistö, joka tukee jäsentensä verkostoitumista. SIL ei ole ammattijärjestö eikä tarjoa työttömyyskassapalveluja.

Sähkö & Tele -lehti

Sähkö & Tele -lehti 8/2025

Siihen aikaan, kun isä lampun osti, on Juhani Ahon vuonna 1883 kirjoittama lyhyt kertomus, joka kertoo ensimmäisen öljylampun hankkimisesta maalaistaloon. Tarina on kerrottu lapsen näkökulmasta. Sitä pidetään herkullisena ajankuvana. Aho kutsui novellejaan ja lyhyitä kertomuksiaan ”lastuiksi”. 

Nyt tahti valaistuksessa on toinen. Teollisuuskohteissa langaton valaistuksenohjaus on vielä melko harvinainen näky. Tämän lisäksi teollisuudessa esiintyy edelleen melkoisesti perinteistä purkauslamppuvalaistusta. Tähän on kuitenkin tulossa muutos, sillä lähivuosina voimaan astuva lainsäädäntö velvoittaa teollisuudenkin siirtymään valaistuksen osalta energiatehokkaampiin vaihtoehtoihin, kuten lediin ja langattomaan valaistuksenohjaukseen. Langattomalla valaistuksenohjauksella on paikkansa teollisuudessa sen helpon ja nopean asennettavuutensa sekä energiatehokkuutensa tähden. Erityisesti saneerauskohteissa valaistusuudistuksen ohella toteutettu langattoman ratkaisun käyttöönotto on vaivatonta. 

Kuluttajat taas haluavat koteihin aina enemmän älyä. Älykkäillä taloautomaatiojärjestelmillä kodin eri toimintoja, kuten lämpötilaa tai valaistusta, voidaan helposti seurata, ohjata ja optimoida yhä tehokkaammiksi. Kodin lämpötila voidaan esimerkiksi säätää pidempään poissa ollessa alhaisemmaksi ja ennen kotiinpaluuta nostaa etäyhteydellä takaisin normaaliksi. Älyratkaisujen säästö potentiaali perustuu talotekniikasta kerättyyn tietoon, jonka pohjalta energiankulutusta on helppo ohjata haluttuun suuntaan ja välttää esimerkiksi tilojen liikalämmittäminen. 

Oulun yliopistossa tutkitaan uusia tapoja hyödyntää mikroaaltotekniikkaa terveyden tilan seurannassa ja arvioinnissa. Realistisilla malleilla tehtyjen kokeiden tulokset ovat lupaavia. Rintasyövän havaitsevat liivit, veritulpan tunnistavat säärystimet ja sädehoidon vaikutusta seuraava kypärä ovat esimakua siitä, millaista tulevaisuuden terveydenhuolto voi olla. 

Teknologioita tutkitaan paljon, mutta sovellukset eivät vielä ole käytössä. Jos kaikki menee hyvin ja kliiniset kokeet osoittautuvat toimiviksi, mikroaaltotekniikkaa hyödyntäviä sovelluksia voisi olla käytössä terveyskeskuksissa jo kymmenen vuoden sisällä. Uusi teknologia lisää terveydenhuollon alueellista tasa-arvoa.

Juhani Ahon ajan öljylampuista on edetty pitkälle. Tätä muutosta on ollut todistamassa myös ensi vuonna 100 vuotta täyttävä Sähköinsinöörit - SIL ry. SIL on ollut sata vuotta osa suomalaista sähköhistoriaa. Sama tahti jatkuu tulevaisuudessakin.

Ensi vuoden ensimmäisen lehden aineistopäivä on 8.1.2026. Lehti ilmestyy viikolla 5. Lehden teemana on Tulevaisuuden ratkaisut. Sähkö & Tele -lehti jaetaan erikoisjakeluna Sähkömessuilla Jyväskylässä 4.-6.2.2026.

Sähkö & Tele -lehden tuoreimmat numerot pääset lukemaan tilaamalla lehden tai liittymällä Sähköinsinöörit - SIL ry:n jäseneksi, jolloin Sähkö & Tele -lehti tulee sinulle jäsenetuna.

Lehtiarkistossa voit lukea näköislehtiä vuosilta 2016