SILin historia

SIL – Aina ajan hermolla 

Oli 16. maaliskuuta vuonna 1926 ja kello oli 18. Yhteensä 46 sähkömiestä perusti Sähköinsinööriliiton Teknillisen korkeakoulun uudessa sähkölaboratoriossa Helsingin Albertinkadulla.

Suomessa tekninen koulutus alkoi vuonna 1835. Silloin annetiin keisarillinen asetus, jolla määrättiin perustettavaksi ”manufaktuuri- ja hantverkkikouluja”. Ensimmäiset oppilaitokset perustettiin vuonna 1849 Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan.

Vuonna 1908 Suomen teknilliseen korkeakouluun perustettiin sähköteknillinen opintosuunta koneinsinööriosaston yhteyteen. Neljä vuotta myöhemmin perustettiin Tampereen Teknillinen opisto ja vuonna 1916 Tekniska Läröverket.

Vuoteen 1926 mennessä Teknillisestä korkeakoulusta oli valmistunut noin 200 sähköinsinööriä, Tampereen Teknillisestä opistosta 90 ja Tekniska Läröverketistä noin 40 sähköinsinööriä. Tämän lisäksi vuosisadan alussa huomattava joukko sähköinsinöörejä sai koulutuksensa ulkomailla. Potentiaalia yhdistyksen perustamiseksi siis oli.

Stömbergin tehtaalla oli täysi tohina päällä. (kuva ABB)

Tarkoin valittu päivä

Sähköinsinööriliiton perustavan kokouksen päivämäärää ei revitty hihasta, vaan mietittiin huolellisesti. Samaan aikaa näet vietettiin Suomen Tekniikan viikkoa. Oli oletettavaa, että Helsinkiin tulee paljon sähköinsinöörejä eri puolelta Suomea.

Liiton perustavan kokouksen avasi sähköalan merkittävä toimija: Väinö Veijola (1889-1964). Veijola oli päässyt ylioppilaaksi 1910 ja valmistunut sähkötekniikan alan diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1915. Opintojaan Veijola täydensi vielä Ruotsissa 1915-1917. Hän toimi sähköinsinöörinä mm. Hankkijalla ja puolutusministreriössä.  Sähkötarkastuslaitoksen johtajana Veijola oli vuodesta 1929 aina vuoteen 1958 saakka. Voima ja valo -lehden (nykyisin Sähkö & Tele) päätoimittajana ja toimitussihteerinä Veijola oli 1928-1929. Veijola oli  Suomen Sähköinsinööriliiton kunniajäsen vuodesta 1950. Professorin arvonimen hän sai 1955. 

Maatalous-Suomi

Millaiseen maahan Veijola kumppaneineen Sähköinsinööriliiton perusti? 

Suomen väkilukua tilastoitiin 1920-luvulla sekä kirkonkirjojen ja väestörekisterin että henkikirjojen mukaan. Nuoren tasavallan väestönkasvu oli maltillista: väestönlaskennan mukaan se oli vuonna 1920 noin 3,1 miljoonaa ja se nousi vuosikymmenen loppuun mennessä 3,4 miljoonaan. Lääneistä eniten asukkaita oli Viipurin läänissä, jossa asui noin joka kuudes suomalainen. Seuraavista sijoista kilpailivat Turun ja Porin sekä Vaasan ja Uudenmaan läänit. 

Vuonna 1920 suomalaisista noin 543 000 asui kaupungeissa ja 2,8 miljoonaa maaseudulla. Kaupunkiväestön osuus oli tuolloin noin 16 prosenttia. Vuonna 1928 kaupunkiväestön osuus oli noussut noin 18 prosenttiin. Vuonna 1928 suurimmat kaupungit olivat Helsinki (227 000 asukasta), Turku (64 000 asukasta), Viipuri (54 000 asukasta), Tampere (54 000 asukasta), Vaasa (25 000 asukasta), Kuopio (24 000 asukasta) ja Oulu (23 000 asukasta). 

Nuori tasavalta oli maatalousyhteiskunta. 1920-lukua pidetään Suomessa eheytymisen aikana. Sisällisodassa kahtiajakautunut kansa pyrittiin eheyttämään sosiaalisin uudistuksin. Porvarit ja maltilliset sosiaalidemokraatit tekivät yhteistyötä, jonka ansiosta mm. oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslaki toteutuivat. 

Bruttokansantuote nousi, autot ja radiot alkoivat yleistyä. Uutta Suomessa oli myös huippu-urheilu, ja vuosikymmenen ikiaikaisia urheilusankareita olivat muun muassa Paavo Nurmi ja Ville Ritola. Maailma koettiin pienemmäksi, ja kaukaisten maiden ihailu eli kaukokaipuu oli muotia. Tarton rauha oli solmittu Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä vuonna 1920. Suomi sai entisen alueensa lisäksi Lapista Petsamon, joka yhdisti maan Jäämereen. 

Tarkastajat vakavina työssään. (kuva Tukes)

Rautarouvan aika

Sähkön tärkein julkinen käyttösovellus oli aivan alussa katuvalaistus ja lähinnä lamppukuorman syötössä oli käytössä tasajännitejakelu, usein 120 V. Sähkö tuotettiin yleensä höyry-, tai dieselgeneraattoreilla ja samalla ladattiin akkuja, jotka syöttivät vähäisen kuorman aikaan yöllä verkkoa ja moottorigeneraattorit saatettiin sammuttaa. 

Tasajännitejakelusta  luovuttiin paikkakunnittain 1910-1930 -luvuilla sähkön kulutuksen kasvaessa ja vaihtovirtatekniikan teknisten etujen takia. Helsingissä kuitenkin tasasähkön jakamisesta luovuttiin lopullisesti vasta 1962. Monissa kaupungeissa ja asutustaajamissa muutettiin 1950-luvun alussa Suomen Sähkölaitosyhdistyksen ohjelman mukaan 3 kV keskijänniteverkkoja 20 kV verkoiksi ja samaan aikaan 220/127 V jakelujännite kuluttajille nostettiin 380/220 V jännitteeksi, koska keskijänniteverkkojen muuntajat piti joka tapauksessa uusia. 

Varsinaisen kantaverkon alkuhetki oli Imatrankosken vesivoimalaitoksen ja sen Turkuun ja Viipuriin yhdistävän 563 kilometrin mittaisen Suomen ensimmäisen 110 kV:n suurjännitesiirtojohdon, eli niin sanotun Rautarouva-linjan käyttöönotto 16. tammikuuta 1929. Tähän runkoyhteyteen liitettiin sähköasemien kautta sen varrella sijainneita sähkölaitosten alueverkkoja, muun muassa Helsingin 35 kV alueverkko. Linjan länsipäähän rakennettiin v. 1939 tasaamaan ja varmistamaan sähköntuotantoa Vanajan höyry­voima­laitoksen ensimmäinen yksikkö teholtaan 40 MW. 

Niilo Saarivirran kehittämä pylvästyyppi sekä koko 110 kilovoltin voimalinja sai kutsumanimen Rautarouva. Painoa kyseisellä pylväs-rouvalla oli alun perin lähes kolme tonnia, mutta lopulta se  pieneni lähes puoleen. Kuvassa 110 kV Hikiä-Vanaja johto. Rautatien ylitys, pylväs no 32 Hikiällä. (kuva Fingrid)

Puhelintekniikassa ensimmäinen automaattikeskus tuli Helsinkiin vuonna 1922. Automaattikeskus oli Siemensin valmistama ja siinä oli 2 000 numeroa. Seuraavina vuosikymmeninä paikallispuhelut automatisoitiin vähitellen kaikilla paikkakunnilla. Viimeiset käsivälitteiset keskukset Kolarissa, Pellossa ja Ylitorniolla lopettivat toimintansa vasta vuonna 1980.

Kaukoyhteydet Suomesta Eurooppaan paranivat huomattavasti vuonna 1928, kun Suomesta vedettiin merenalainen puhelinkaapeli Ruotsiin. 1920-luvun lopulla puhelintilaajia oli Suomessa noin 100 000. 

Vuonna 1922 Suomessa oli 1754 autoa, ja niiden rekisteröinti tuli pakolliseksi. Vuosikymmenen loppuun mennessä autojen määrä yli kymmenkertaistui. 

Radiotoiminta alkoi Suomessa 1926, kun Oy Suomen Yleisradio Ab lähetti ensimmäisen radiolähetyksen. Keväällä 1928 vihittiin käyttöön 150 metrin korkuinen radiomasto Salpausselällä Lahdessa. Tämä paransi kuuluvuutta koko Etelä-Suomessa ja lisäsi radioiden myyntiä.

Nimi muuttuu – toiminta jatkuu

Sähköinsinörit - SIL ry on pitkän toimintansa aikana vaihtanut nimeään kolme kertaa. Nimenmuutos on jatkanut SILin vahvaa toimintaa sääntöjen ensimmäisen pykälän mukaan: ”Liiton tarkoituksena on sähkötekniikan kehityksen edistäminen, jäsentensä keskinäinen lähetäminen ja heidän etujensa yhteinen valvominen.”

Nimen historia päivämäärät:

24.4.1926 Suomen Sähköinsinööriliitto, Finlands Elektroingeniörsförbund r.y. r.f.

14.1.1970 Sähköinsinööriliitto r.y., Elektroingenjörsförbundet r.f.

9.3.2020 Sähköinsinöörit - SIL ry, Elektroingenjörerna - SIL rf