Brad Pittin tähdittämän elokuvan innoittaja saapuu Suomeen
Brad Pittin tähdittämän elokuvan innoittaja saapuu Suomeen
30.12.2024
Ari Kaplan on yksi Aalto EE:n pohjoismaisille tietojohtajille järjestämän CDOIQ-tapahtuman pääpuhujista. Brad Pittin tähdittämä Moneyball-elokuva vuodelta 2011 perustuu osittain Kaplanin kokemuksiin urheiluanalytiikan parissa.
Yhdysvaltalainen Ari Kaplan on yksi Pohjoismaiden ensimmäisen CDOIQ Nordic Symposium -tapahtuman pääpuhujista. Tapahtuma järjestetään 12. helmikuuta Espoon Otaniemessä.
Harva voi sanoa toimineensa innoittajana elokuvalle, mutta Kaplan voi.
Vuonna 2011 julkaistu, Brad Pittin tähdittämä Moneyball perustuu osittain Kaplanin kokemuksiin. Elokuva oli aikanaan ehdolla muun muassa parhaan elokuvan Oscarin saajaksi.
Kaplan perusti muun muassa baseballia pelaavien Chicago Cubsien ja Los Angeles Dodgersien data-analyysiosastot ja uudisti Yhdysvaltojen kansallispelinä pidetyn lajin pelaajavalintakäytännöt.
Baseball-vuosien jälkeen hän siirtyi Formula 1:n pariin.
- Formula 1 oli äärimmäisen kiehtova kokemus. Millään muulla alalla ei tehdä niin salamannopeita päätöksiä kuin formuloissa ratakierrosten aikana. Tein tiivistä yhteistyötä brittiläis-belgialaisen Lando Norrisin kanssa, kiersin maailmaa ja autoin McLarenin strategiatiimiä hyödyntämään tekoälymalleja”, Kaplan kertoo Aalto EE:n asiakaslehden Aalto Leaders’ Insightin haastattelussa.
Kaplanin tukena oli valtava tiimi. McLaren työllistää satoja huippuanalyytikoita teknologiakeskuksessaan Wokingissa, Iso-Britanniassa.
Formulavuosista riittää oppeja ammennettavaksi myös yritysmaailmaan.
- Kuten kaikki Formula 1 -fanit tietävät, loppupeleissä kisa ei ratkea data-analytiikalla, tekoälyllä tai tekniikalla. Jos haluat voittaa, sinulla on oltava tiimissä myös parhaat ihmiset – aivan kuten yritysmaailmassa.
Nykyisessä työssään Kaplanilla on komea titteli: hän on Databricksin Head of Evangelism.
Hän kiertää työkseen ympäri maailmaa kertomassa ja kuulemassa teknologia-alan päivänpolttavista edistysaskelista.
Suomeen Kaplan saapuu puhumaan tekoälystä, tietokannoista, data-analytiikasta ja tulevaisuuden trendeistä.
- Elämme innostavia aikoja. Generatiivinen tekoäly on niin uusi megatrendi, että parhailla oivalluksilla oikeaan markkinarakoon iskevät pikkuruiset startupit voivat ihan aidosti kilpailla organisaatioiden, joilla on palkkalistoillaan tuhansia asiantuntijoita, kanssa, Kaplan toteaa.
Juuri nyt Kaplan on erityisen innostunut data intelligence -alustoista.
Hän on kirjoittanut yhdessä Stephanie Diamondin kanssa teoksen The Data Intelligence Platforms for Dummies, joka on vapaasti ladattavissa verkosta.
- Emme tavoittele tällä teoksella voittoa, haluamme vain jakaa tietoa mahdollisimman monelle. Data intelligence -alustat demokratisoivat analytiikan. Nyt kuka tahansa voi analysoida dataa, käydä vuoropuhelua oman organisaationsa datan kanssa omalla äidinkielellään – eikä rinnalle tarvita asiantuntijaa. Erityisesti yritysmaailmassa tämä on aivan käänteentekevä asia, Kaplan sanoo.
Kaplan opettaa yhä myös urheiluanalytiikan yliopistokursseja. Hän painottaa, että jatkuva oppiminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.
Uutiset
Schneider Electric mukana Pariisin Notre Damen katedraalin restauroinnissa
Telian haaviin jäi 10 miljoonaa huijauspuhelua
Eltel ja Telia solmivat 70 miljoonan sopimuksen
Ennuste: Näin paljon Estlink 2 -siirtoyhteyden vaurioituminen laskee sähkön hintaa 2025
Aurinko ja tuulivoima ovat Suomen halutuimmat sähköntuotantomuodot