Downing Renewable Developments investoi uusiutuvaan energiaan Suomessa

19.12.2024

Downing Renewable Developments tuo Suomeen brittiläisten rahastojen mahdollistamat joustavat ratkaisut uusiutuvan energian hankkeisiin. Yhtiö kehittää, rahoittaa, rakentaa, omistaa ja operoi uusiutuvan energian tuotantolaitoksia Britteinsaarilla, pohjoismaissa ja nyt myös Suomessa. Maanomistajalähtöinen toimintamalli yhdistettynä vahvaan kansainväliseen osaamiseen tekee Downingista merkittävän uuden toimijan uusiutuvan energian kentällä. Yhtiö suunnittelee huomattavaa liiketoiminnan kasvua tulevina vuosina.

Downing Renewable Developments on aloittanut toimintansa tänä vuonna Suomessa, ja kehittää parhaillaan useita teollisen mittakaavan uusiutuvan energian hankkeita Suomeen. Yhtiön ensimmäinen tuotannossa oleva hanke on Konttisuon 30 MW:n tuulipuisto Soinissa. Hankekehityksessä olevista hankkeista pisimmällä on teollisen mittaluokan aurinkopuistohanke Länsi-Uudellamaalla. Vaikka hanke on vielä valmisteluvaiheessa, lupaprosessien odotetaan etenevän jo vuodenvaihteessa. Parhaillaan yhtiö on käynnistämässä keskusteluita aurinkopuiston naapuruston kanssa hankkeen yhteensovittamisesta olemassa olevaan ympäristöön.

Downing Renewable Developments Suomi hyödyntää kansainvälisen verkoston osaamista. Merkittävä määrä tuotantolaitoksia ja yli 30 asiantuntijan kansainvälinen tiimi takaavat, että yrityksellä on runsaasti osaamista ja pitkä kokemus uusiutuvan energian hankkeista. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan hankkeiden korkean laadun ja nopean läpimenon aloitusvaiheesta tuotantoon saakka. Tästä hyötyvät maanomistajat, paikallisyhteisöt, Suomen talous ja ennen kaikkea ilmasto.

- Kotimainen investointipääoma ei tule riittämään kansallisten ilmastotavoitteiden toteuttamiseksi. Elämme parhaillaan sähköistymisen vuosikymmentä ja uusimpien ennusteiden mukaan sähkönkulutus tulee lähes tuplaantumaan vuosikymmenen loppuun mennessä. Uusiutuvan energian investoinnit lisäävät Suomen kilpailukykyä ja houkuttelevat myös muiden energiaintensiivisten investointien tulemista Suomeen. Tällaisia investointeja siis tarvitaan, yhtiön Suomen maajohtaja Arto Hirvonen sanoo.

Downing Renewable Developments Suomen maajohtaja Arto Hirvonen.