Fortum suunnittelee Montan vesivoimalaitoksen patosillan peruskorjausta
13.9.2023
Fortum suunnittelee Muhoksen kunnassa sijaitsevan Montan vesivoimalaitoksen patosillan peruskorjausta yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Peruskorjaushanke ei ole vielä varmistunut, ja Fortumin sekä ELY-keskuksen on määrä päättää hankkeen toteuttamisesta alkuvuonna 2024.
Toteutuessaan peruskorjauksessa kunnostetaan patosillan kantavia rakenteita ja uusitaan sen pintarakenteet ja kaiteet. Sillan yli kulkevan Montantien valaistusta uusittaisiin hieman yli puolen kilometrin matkalta.
- Peruskorjaushankkeen tavoitteena on varmistaa patosillan turvallinen käyttö pitkälle tulevaisuuteen. Korjaustyöt on suunniteltu toteutettavaksi kahdessa vaiheessa vuosina 2024 ja 2025, jolloin silta säilyisi liikennekäytössä koko urakan ajan. Se mahdollistaisi esimerkiksi sillan yli kulkevien koulukuljetusten jatkumisen, kertoo Fortumin Oulujoen vesistön voimalaitosten Asset Manager Veli-Matti Tuomaala.
Hanke on tällä hetkellä suunnitteluvaiheessa, jonka jälkeen luvassa on kilpailutusvaihe. Päätös toteuttamisesta tehdään kilpailutusvaiheen päätyttyä. Fortum tiedottaa peruskorjaushankkeen aikataulusta ja vaikutuksista tarkemmin hankkeen varmistuttua.
Fortumin Montan vesivoimalaitos on mereltä noustessa Oulujoen toinen voimalaitos. Voimalaitoksella on kolme Kaplan-turbiinia ja sen teho on 47 MW. Montan voimalaitoksen keskimääräinen vuosituotto riittää runsaan 9 000 sähkölämmitystalouden vuosikulutukseen.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet