Fortumin lopettaa hiilen käytön kaukolämmöntuotannossa etuajassa
4.3.2024
Fortum on päättänyt sulkea viimeisen kaukolämmöntuotantoon käytetyn hiiliyksikön Suomessa 28.4.2024. Espoon Suomenojan tuotantolaitoksen yksikkö lähestyy käyttöikänsä loppua, eivätkä lisäinvestoinnit siihen ole enää teknis-taloudellisesti kannattavia. Päätöksen myötä Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminta luopuu hiilen käytöstä Suomessa vuosi ennakoitua aiemmin.
Hiilen käytöstä luopuminen on osa Fortumin ja Espoon kaupungin yhteistä Espoo Clean Heat -ohjelmaa, jonka aikana Fortum muuttaa Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueen kaukolämmön hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Fortum investoi noin 300 miljoonaa euroa Espoon alueen kaukolämmön kehittämiseen, jonka ansiosta tuotanto perustuu yhä enenevässä määrin hukkalämmön talteenottoon, lämpöpumppuihin, usean sadan megawatin sähkökattiloihin ja lämpövarastoihin. Vuonna 2023 päästöttömän kaukolämmöntuotannon osuus oli jo 63 prosenttia, ja yksikön sulkemisen myötä luku kasvaa merkittävästi.
”Espoo Clean Heat on Fortumin tärkeimpiä ja näkyvimpiä projektikokonaisuuksia Suomessa. Olen erittäin tyytyväinen, että sulkemalla Suomenojan hiiliyksikön etuajassa pystymme ottamaan harppauksen kohti oman toimintamme dekarbonisointia Fortumin kotipaikkakunnalla Espoossa. Olemme tuottaneet kaukolämpöä luotettavasti jo yli 70 vuotta, ja jatkamme edelläkävijöinä modernin ja entistä puhtaamman energian tarjoajana”, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo.
Vuonna 1977 käynnistyneen hiiliyksikön kaukolämmön tuotantoteho on 130 megawattia ympäristövaatimusten mukaisesti. Sähkön tuotantoteho on 68 megawattia.
”Olemme pyrkineet osaltamme varmistamaan energian riittävyyttä myös kuluneena talvena maksimoimalla Suomenojan hiiliyksikön käyttöikää”, sanoo Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnan johtaja Mika Lehtonen. ”Nyt yksikkö on kuitenkin tullut elinkaarensa päähän. Samaan aikaan olen todella iloinen, että hiilineutraalin tuotannon lisääminen on edennyt suunnitellusti. Sen ansiosta saamme asiakkaille toimitusvarmaa lämpöä myös jatkossa ja voimme sulkea hiiliyksikön turvallisesti jo nyt.”
Lähivuosien siirtymäaikana kylmimpien ajankohtien lämmön- ja samalla sähköntuotanto varmistetaan kaasulla, jota Suomeen saadaan LNG-terminaalin ja Balticconnector-kaasuputken kautta. Kun lämmöntalteenotto Microsoftin tulevista datakeskuksista Kirkkonummella ja Espoossa käynnistyy, kaasun käyttö korvataan datakeskusten hukkalämmöillä. Niiden odotetaan tuottavan asteittain noin 40 prosenttia asiakkaiden vuotuisesta kaukolämmöntarpeesta.
Fortumin strategian mukaisesti yhtiö on asettanut kunnianhimoiset ympäristötavoitteet tuottaa puhdasta energiaa luotettavasti ja edistää teollisuuden dekarbonisaatiota Pohjoismaissa. Vuonna 2023 Fortumin sähköntuotannosta 98% oli päästötöntä ja ominaispäästöt olivat 16 g/kWh.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet