Heini Oikkonen-Kerman Tekniikan museon johtajaksi

15.10.2020

Tekniikan museon säätiön toimitusjohtajaksi on valittu FM Heini Oikkonen-Kerman. Oikkonen-Kerman on aiemmin toiminut kirjastoalan ja laajemmin kulttuurialan kehittämis- ja johtotehtävissä. Hän siirtyy uuteen tehtävään ammattikorkeakoulu Arcadan kirjaston johtajan paikalta.

Oikkonen-Kerman aloittaa uudessa tehtävässä joulukuun puolivälissä. Tekniikan museon nykyinen johtaja Marjo Mikkola jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. Mikkola on toiminut museonjohtajana vuodesta 2007 alkaen.

Uuden toimitusjohtajan valinnassa korostuivat työkokemus, osaaminen ja näkemys Tekniikan museon kehittämisestä.

Tekniikan museon visiona on 2020-luvulla kasvattaa entisestään museon valtakunnallista vaikuttavuutta ja vetovoimaa sekä luotsata museo kansainvälisesti merkittäväksi toimijaksi alallaan.

Keskeisten teollisuus- ja insinöörijärjestöjen sekä pääkaupunkiseudun kuntien ylläpitämä Tekniikan museo on valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tehtävänä on suomalaisen teollisuuden, teknologian ja tekniikan alan kulttuuriperinnön tallentaminen, tutkiminen ja esitteleminen. Helsingin Vanhassakaupungissa sijaitseva Tekniikan museo on viimeisten kymmenen vuoden kuluessa kehittynyt voimakkaasti kävijäkohteena ja palveluiltaan. Museo tunnetaan suomalaisella museokentällä edistyksellisenä kehittäjänä ja aktiivisena vaikuttajana. Vuonna 2019 museossa kävi yli 42 000 vierailijaa.