Huawei Suomi mukaan neljään Yrityskylään
24.5.2022
Huawei Suomi ja Talous ja nuoret TAT ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen neljän Yrityskylän osalta. Huawei Suomi osallistuu Pohjanmaan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Helsinki-Vantaan yrityskylien toimintaan vuoteen 2025 asti.
Allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Talous ja nuoret TAT:n toimitusjohtaja Jenni Järvelä sekä Huawei Suomen maajohtaja Ye Feiwei ja yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Hennariikka Andersson.
- TAT:n Yrityskylissä lapset oppivat työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoja. Tärkeää lasten tulevaisuuden kannalta on myös saada tietoa eri aloista ja ammateista. ICT-ala on koko Suomen kannalta tärkeä ja kumppanuus Huawein kanssa edistääkin koko toimialan näkyvyyttä lasten koulupolulla, Järvelä sanoo.
Yrityskylä on osa Huawei Suomen yhteiskuntavastuuta, jossa tavoitteena on parantaa kansalaisten digitaitoja sekä tieto- ja viestintäteknologista osaamista. Yrityskylän lisäksi Huawei Suomi edistää digitaitoja Suomessa koululaisten SmartBus -hankkeella, toisen asteen opiskelijoiden ICT-Akatemia -ohjelmalla sekä korkeakouluopiskelijoiden Seeds for the Future -opiskelijaohjelmalla.
- Yrityskylä on maailmanlaajuisestikin uniikki hanke, joka opettaa koululaisille yhteiskunnassa tarvittavia työelämätaitoja innostavalla tavalla. On hienoa, että oppilaat saavat aikaisessa vaiheessa elämäänsä näin mahdollisuudesta osallistua tähän hankkeeseen ja tuoda digitaidot osaksi Yrityskylien kokonaisuutta, Ye Feiwei sanoo.
Yrityskylä on Talous ja nuoret TAT:n kunnille ja kaupungeille tarjoama palvelu. Vuosittain ohjelmaan osallistuu 54 000 ala- ja 50 000 yläkoulun oppilasta ympäri Suomen.
Uutiset
Siemens yhdistää voimansa Tietoevryn kanssa energia-alan digitalisoimiseksi Pohjoismaissa
Kasvihuonetuotannon valo ja energia hyötykäyttöön sähköverkossa
Gasum ostaa biokaasulaitoksen Tanskasta
Puolustusministeriö avasi uuden sähköisen asiointipalvelun
Hybridilämpövoimalasta Suomelle arvokasta vientipotentiaalia