Ilmatar kehittää merituulivoimalaa Ahvenanmaalla
28.3.2022
Ilmatar haluaa rakentaa merituulivoimaa Ahvenanmaalle. Tarkoitusta varten uusiutuvan energian edelläkävijäyritys on perustanut Ahvenanmaalle tytäryhtiön, jonka avulla halutaan kehittää, rakentaa ja omistaa merituulivoimaa Ahvenanmaan pohjoispuolisella merialueella.
Ilmattaren täysin valmis merituulivoimapuisto voisi aloittaa toimintansa 2030 ja tuottaa arviolta 20 TWh energiaa vuodessa. Se vastaisi merkittävää osaa Ahvenanmaan, Suomen ja Ruotsin markkinoiden uusiutuvasta energiasta.
Ahvenanmaa laati ensimmäisen virallisen meri- ja rannikkoalueiden käyttösuunnitelman vuonna 2021. Suunnitelmassa todettiin merkittävä tilaisuus offshore- eli merituulivoiman tuottamiseen, sillä tähän sopivien alueiden kokonaispinta-ala pohjoisilla ja eteläisillä merialueilla on noin 1 000 neliökilometriä. Jatkokehittämistä varten perustetiin Sunnanvind-projekti, ja alueiden arvioitu merituulienergian tuotantokapasiteetti on jopa 31 TWh vuodessa.
Ilmatar on kiinnostunut offshore-tuulivoimapuiston suunnittelemisesta, rakentamisesta, omistamisesta ja hallinnoinnista Ahvenanmaan merenkäyttösuunnitelmassa todetulla pohjoisella merialueella. Ilmatar Offshore Ab on Maarianhaminaan rekisteröity uusi yritys, joka rekrytoi nyt henkilöstöä Ahvenanmaalle. Ilmatar Offshore on suomalaisen energiayhtiö Ilmatar Energy Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö.
Projektin työllistämis- ja vientipotentiaali ovat Ahvenanmaan tulevaisuuden kannalta merkittävät, mutta pelissä on myös koko planeettamme tulevaisuus.
- Sunnanvind-projekti on Ahvenanmaalle valtava mahdollisuus lunastaa asema merkittävänä tekijänä Euroopan uusiutuvan energian markkinoilla. Ympäristön näkökulmasta muita vaihtoehtoja ei ole – meidän on kuljettava kohti fossiilivapaata tulevaisuutta. Ja viime viikkojen tapahtumat ovat traagisella tavalla osoittaneet, miten tärkeää uusiutuvaan energiaan siirtyminen on myös energiaomavaraisuutemme ja turvallisuutemme tähden, sanoo Ilmatar Energy Oy:n toinen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Kalle Pykälä.
Ilmatar Offshore Ab:n emoyhtiö Ilmatar Energy Oy on perustettu Suomessa 2011. Yhtiö kehittää, rakentaa ja omistaa uusiutuvan energian projektinsa. Yhtiö on Suomen johtava pitkäaikaisten sähköostosopimusten (PPA) tarjoaja. Ilmattarella on tällä hetkellä 26 maatuulivoimapuistoa toiminnassa, rakenteilla tai suunnitteluvaiheessa Suomessa. Ilmatar Energyn omistavat sen perustajat, yksityiset sijoittajat, Omnes Capitalin hallinnoimat rahastot ja yhtiön johto.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet