Itä-Suomen ensimmäisen tuulivoimapuiston avajaistapahtuma veti väkeä
Itä-Suomen ensimmäisen tuulivoimapuiston avajaistapahtuma veti väkeä
19.6.2024
Wpd Suomi Oy:n Nuolivaaran tuulivoimapuiston avajaiset yhteistyössä Business Kemijärven kanssa järjestettiin viime kesäkuun puolivälissä. Aurinkoiseen tapahtumaan osallistui yli 300 vierasta.
Nuolivaaran tuulivoimapuisto on wpd Suomi Oy:n kehittämä ja rakennuttama tuulivoimapuisto, joka valmistui vuonna 2023. Siellä on yhteensä 17 voimalaa, joiden kokonaisteho on 100 MW. Puisto tuottaa 300 000 megawattituntia vuodessa, mikä vastaa noin neljää prosenttia koko Lapin sähkönkulutuksesta ja puolta prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Se vähentää hiilidioksidia noin 270 000 tonnia vuodessa, mikä vastaa noin 40 000 suomalaisen päästöjä.
Perjantaisen avajaistilaisuuden puhujat, Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Tapio ja Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkinen, olivat yhtä mieltä omissa puheenvuoroissaan tuulivoiman välttämättömyydestä niin vihreämmän tulevaisuuden kuin kuntien tulevan elinvoiman kannalta. Parkkisen mukaan tuulivoimalahankkeet ovat ainoita, joista kunnat pystyvät saamaan merkittävää tuloa. Myös wpd Suomen varatoimitusjohtaja ja hankkeen hankekehityspäällikkönä toiminut Mattias Järvinen iloitsi Nuolivaaran avajaistapahtuman suosiosta.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet