Jukolassa kärkisuunnistajia seurattiin ensimmäistä kertaa 5G-mobiiliverkon avulla
Jukolassa kärkisuunnistajia seurattiin ensimmäistä kertaa 5G-mobiiliverkon avulla
19.6.2024
Kauhavan Jukolan viestissä yleisö pääsi seuraamaan kärkisuunnistajien etenemistä ensimmäistä kertaa 5G-verkon yli. Mobiiliverkon avulla suoraa videokuvaa voitiin välittää myös kilpailualueen reunoilta, joista kuvaa ei perinteisillä yhteyksillä saataisi.
Digitaalisuuden rooli tapahtumassa kasvaa, ja Elisa on vahvistanut alueen tietoliikenneyhteyksiä merkittävästi sekä tapahtumatuotantoa että kävijöitä varten.
Mobiiliverkon vahvistaminen kesätapahtumia varten on Elisalle tuttu juttu, mutta Jukolan viesti oli luokassaan ainutlaatuinen. Viikonlopun aikana tapahtuma-alueella vieraili yhtaikaa jopa 30 000 kävijää. Sujuvien mobiiliyhteyksien rakentaminen tällaiselle väkimäärälle metsän siimekseen oli haastava projekti.
- Varautuminen Lakia-Jukolaan aloitettiin hyvissä ajoin. Olemme vahvistaneet tapahtuma-alueen runkoyhteyksiä ja 5G-verkkoa etukäteen. Viikonlopun ajaksi toimme paikalle siirreltävää lisäkaistaa kolmen peräkärrytukiaseman muodossa, kertoo Elisan verkkopalveluista vastaava johtaja Sami Rajamäki.
Elisa oli yksi Lakia-Jukolan yhteistyökumppaneista, ja halusi osaltaan varmistaa sujuvan tapahtumakokemuksen sekä kävijöille että järjestäjille. Digitaalisuus on tullut osaksi Jukolaa jäädäkseen.
- Moni Jukolan kävijä jännitti kilpailijoiden etenemistä maastossa sovelluksen kautta. Lisäksi yhteyksiä tarvittiin muun muassa asiointiin kilpailukeskuksen alueella. 5G-verkkoon mahtuu käyttäjiä aiempia verkkoja enemmän, mikä parantaa erilaisten sovellusten toimintaa tapahtuman aikana, Rajamäki sanoo.
Lakia-Jukolan tv-kuvan tuotannosta vastasi Kepit Systems. Tuotannossa hyödynnettiin perinteisen kuvauskaluston rinnalla aiempaa laajemmin 5G-verkkoa sekä ohjelmistopohjaista tv-tuotantotekniikkaa. Näiden avulla esimerkiksi Jukolan niin kutsutuissa ”juoksukameroissa” voitiin käyttää älypuhelimia, ja säästä riippuen videokuvaa saatiin myös ilmasta droneilla.
Elisa on aiemminkin käyttänyt 5G-verkkoa suorien lähetysten tekemiseen. 5G-verkon välityksellä on seurattu muun muassa nuorten MM-hiihtoja Vuokatista, joulurauhan julistusta Turusta sekä Andrea Bocellin Nokia Arenan konserttia Helsingissä.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet