Kati Levoranta P2X Solutionsin osakkaaksi ja johtajaksi
18.1.2021
Kati Levoranta aloittaa vihreän vedyn tuottaja ja power-to-x-teknologian edelläkävijä P2X Solutions Oy:n osakkaana ja johtajana. Hän vastaa operatiivisen ja kaupallisen toiminnan kehittämisestä. Levoranta on toiminut Rovio Entertainment Oyj:n toimitusjohtajana vuosina 2016–2020 ja sitä ennen merkittävien infrahankkeiden parissa mm. Nokian verkkotoiminnoissa. Levoranta aloittaa yhtiön palveluksessa 1.4.2021.
P2X Solutionsin visiona on rakentaa päästötöntä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa tuottamalla elektrolyysin avulla vihreää vetyä ja jatkojalostamalla siitä synteettisiä polttoaineita. Elektrolyysi on kemiallinen reaktio, jossa vedestä erotetaan sähkövirran avulla vetyä. Yhdistämällä vety teollisista prosesseista talteen otettuun hiilidioksidiin voidaan tuottaa päästöttömiä synteettisiä polttoaineita. Yhtiö on jo aloittanut konseptisuunnittelun ja kartoittanut vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ensimmäiselle 20 megawatin elektrolyysilaitteistolle.
- Uskon vahvasti vihreän vedyn voimaan ja on hienoa olla eturintamassa luomassa ja rakentamassa ympäristöystävällisiä ja innovatiivisia ratkaisuja. P2X Solutionsin kunnianhimo on korkealla ja teemme yhteiskunnan kannalta merkittävää työtä paremman tulevaisuuden eteen, Kati Levoranta sanoo.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet