Kaukolämpö uudistuu: Helen haluaa ostaa asiakkailtaan ylijäämälämpöä
29.11.2018
Helen haluaa ostaa yritysten ja kiinteistöjen ylimääräisiä lämpöjä. Avoimella kaukolämmöllä lisätään lämmön hankinnan monimuotoisuutta ja edistetään kiertotaloutta sekä ilmastoneutraalia energiantuotantoa.
Avoimessa kaukolämmössä hyödynnetään kaukolämpöverkkoa entistä monipuolisemmin. Kaukolämpöä voidaan tuottaa yhä tehokkaammin sekä talouden että ympäristön kannalta.
Kaksisuuntainen lämpökauppa on tarkoitettu sellaisille Helenin kaukolämpöä käyttäville kiinteistöille, yrityksille ja asuintaloille, joiden toiminnassa syntyvä lämpö sopii sellaisenaan kaukolämpöverkossa hyödynnettäväksi. Kaupankäyntimahdollisuudet selvitetään tapauskohtaisesti.
Esimerkiksi teollisten toimijoiden prosesseissa voi syntyä suoraan hyödynnettävissä olevaa, riittävän korkean lämpötilan lämpöä. Sen sijaan kiinteistöosake- ja asunto-osakeyhtiöissä saattaa olla matalan lämpötilan lämpöä, joka vaatii lämpötilatason nostoa ennen kuin sitä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkossa.
- Kun asiakas myy ylimääräisen lämpönsä Helenille, hän samalla parantaa energiatehokkuustoimiensa kannattavuutta, osallistuu Helsingin päästöttömään lämmittämiseen ja on mukana edistämässä ilmastoneutraalisuutta, sanoo johtaja Marko Riipinen Helenistä.
Helenin ostaman lämmön hinnoittelu on läpinäkyvää ja kaikille tuottajille tasapuolista. Ostettavan lämmön hinnat vaihtuvat vuodenajan mukaan, ja ne ovat nähtävillä helen.fi-sivuilla.
Faktat:
- Avoimella kaukolämmöllä tarkoitetaan kaksisuuntaista lämpömarkkinaa, jossa asiakkaat voivat sekä ostaa kaukolämpöä että myydä tuottamaansa lämpöä energiayhtiölle.
- Helen ostaa lämpöä kohteista, joiden tuottama lämpö soveltuu kaukolämpöverkossa hyödynnettäväksi sellaisenaan. Kaukolämpöveden lämpötila vaihtelee vuodenaikojen mukaan +80 ja +115 ºC välillä.
- Tavallisessa asuinrakennuksessa syntyvä lämpö on Helenin hyödynnettävissä, kun kiinteistöllä on käytössään omaa lämmöntuotantokalustoa kuten lämpöpumppuja, joilla lämpö voidaan jalostaa kaukolämpöverkossa hyödynnettäväksi.
- Helen maksaa ostamastaan lämmöstä julkisen hinnoittelumallin mukaisesti. Lämmön ostohinta vaihtelee vuoden eri hinnoittelukausien mukaisesti. Siihen vaikuttavat ajankohdan kaukolämmön tuotantokustannukset ja kaukolämmön kysyntä.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet