Kiinteistöjen latauslaitemääriä koskeva tilasto valmistunut

2.9.2021

Ensimmäinen kiinteistöjen latauslaitemääriä koskeva tilasto valmistunut: Sähköauton latauslaitteiden myynti kasvussa, peruslatauslaitteet selvästi suosituimpia.

Sähköteknisen Kaupan Liitto (STK) julkaisi ensimmäisen tilaston kiinteistöihin asennettavien latauslaitteiden myyntimääristä. Ei-julkisten eli yksityistalouksiin, taloyhtiöihin sekä työpaikoille asennettavien latauspisteiden määrän kehitys tulee nyt ensimmäistä kertaa seurantaan. Julkisten latauspisteiden eli kaikkien vapaasti käytettävissä olevien latauspisteiden määrän kehitystä on seurattu jo useamman vuoden ajan.

Ensimmäistä vuosipuoliskoa koskevien tilastotietojen perusteella kiinteistöihin asennetaan yleisimmin 22 kW nimellistehoinen peruslatauslaite, jonka antama suurin teho voidaan valita kuhunkin tilanteeseen sopivaksi välillä 3,7 kW - 22 kW.  Tehovalinta mahdollistaa 22 kW laitteen käytön myös sellaisissa kiinteistöissä, joissa tehoa on saatavilla rajatusti.

- Tämä on hyvä vaihtoehto taloyhtiöille, joissa halutaan asentaa heti alussa riittävän kokoinen laite. Se palvelee asukkaita joustavasti myös myöhemmin, kun lataustarpeet todennäköisesti kasvavat auton vaihduttua uudempaan. Vaikka laitteen kyljessä lukeekin 22 kW tai 3x32A, alkuun päästään usein ilman isompaa sähköremonttia, kertoo STK:n hallituksen puheenjohtaja ja Onninen oy:n toimitusjohtaja Martti Forss.

Kotitalouspistorasialla varustetut n. 2–3 kW tehoiset latauslaitteet ovat tilastotietojen mukaan edelleen yleisiä edullisen hankintahintansa vuoksi. Näissä laitteissa on varsinaisen sähköautokäyttöön tarkoitetun tyypin 2 pistorasian sijaan tavallinen maadoitettu kotitalouspistorasia ja ne muistuttavat usein rakenteeltaan autolämmityskoteloita, joiden tilalle näitä yleensä asennetaankin.

Tietoa ajoneuvolatauksen kehityksestä

Tilaston tiedot kootaan sähköteknisen alan toimijoiden myyntiluvuista. Luvut täydentävät julkisten latauspisteiden tilastoa ja osoittavat, että ei-julkisten latauspisteiden määrä on vahvassa kasvussa. STK:n tilastotietoja antaa 15 suurta sähköteknisen alan tukku-, valmistaja- tai maahantuojayritystä, joiden tuotevalikoimassa on latauslaitteistoja.

- Ala haluaa tuottaa julkiseen keskusteluun tietoa sähköajoneuvojen lataamisen kehityksestä Suomessa. Pyrimme kokoamaan tilastotiedot puolivuosittain niin, että kehitystrendiä pystytään seuraamaan. Tilastotietojen antajien joukko on varsin kattava otos markkinasta, ja tietenkin otamme jatkossa mukaan uudetkin toimijat tältä kasvavalta alalta, sanoo STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen