Ladattavat autot yleistyvät Euroopassa ennätystahtiin

2.9.2021

Autokannan sähköistyminen on viime vuosina lähtenyt ripeään kasvuun koko Euroopassa. Tammi-kesäkuussa EU:ssa rekisteröidyistä henkilöautoista 6,7 prosenttia oli täyssähköautoja ja 8,3 prosenttia ladattavia hybridejä. Bensiiniautojen osuus uusien autojen rekisteröinneistä on ollut EU:ssa alkuvuonna 42 prosenttia, dieselautojen 22 prosenttia ja ei-ladattavien hybridien 19 prosenttia.

Erot eri maiden välillä sähköistymisessä ovat suuria. Norjassa ladattavien autojen osuus ylittää jo 80 prosenttia ensirekisteröinneistä. Islannissa ja Ruotsissa ladattavien autojen osuus on jo noin 40 prosenttia.

Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut tänä vuonna erityisesti Itävallassa, Saksassa ja Ruotsissa, joissa täyssähköautojen osuus on ylittänyt jo 10 prosentin rajan. Näissä maissa täyssähköautojen hankintatukien tasoa on viime vuosina nostettu. Ladattavien hybridien kysyntä on kasvanut eniten Tanskassa, Saksassa ja Belgiassa.

- Sähköistyminen etenee Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa erityisesti ladattavien hybridien rekisteröinteinä. Täyssähköautojen ensirekisteröintiosuudessa Suomi on hieman Länsi-Euroopan keskikastin alapuolella, ladattavissa hybrideissä sen sijaan Suomi on EU-maista heti toisena Ruotsin jälkeen, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä. 

Saksassa täyssähköautojen hankintaa tuetaan 7 500–9 000 euron hankintatuella ja Ruotsissa täyssähköauton hankkivat saavat noin 7 000 euron hankintabonuksen. Ladattavien hybridien hankintaa tuetaan Saksassa 5 600–6 750 eurolla ja Ruotsissa noin 1 500 eurolla. Hankintatuet ovat pitkäaikaisia – esimerkiksi Saksa on juuri päättänyt tukien jatkamisesta vuoden 2025 loppuun asti.

- Sähköistyminen on edennyt nopeimmin niissä maissa, joissa on käytössä hankintakannusteita ja joissa latausverkostoon on tehty viime vuosina eniten investointeja. Myös Suomessa tänä vuonna päättyvälle sähköautojen hankintatuelle olisi tärkeää saada jatkoa ja tukea tulisi korottaa nykyisestä 2 000 euron tasosta, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.