Oulun Energia toimittaa 12 aurinkovoimalaa OP Kiinteistösijoitukselle
5.3.2020
Oulun Energia asentaa OP Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimiin kiinteistöihin 12 uutta aurinkovoimalaa
OP Kiinteistösijoitus Oy rakentaa miljoona kilowattituntia lisää aurinkoenergiaa tänä vuonna. Aurinkoenergia tuotetaan 12 uudessa aurinkovoimalassa. Aurinkovoimalat tehdään yhteistyössä Oulun Energian kanssa, joka on toteuttanut aikaisemminkin aurinkovoimalaratkaisuja OP Kiinteistösijoitukselle. Oulun Energian toimittamat aurinkovoimalat edustavat alansa parasta teknistä kehitystä.
- Kartoitimme kiinteistöjä mihin olisi mahdollista asentaa aurinkovoimaloita ja nämä 12 kattoa vielä katsottiin asennuskelpoisiksi. Tulevat aurinkovoimalat hyödyntävät vuokralaisiamme hiukan alenevilla kustannuksilla sekä tukevat uusiutuvan energian tuotantoa. Aurinkovoimaloiden lisääminen sijoituskohteissamme on osa OP:n 20 ilmastoteon sarjaa, toteaa kiinteistöpäällikkö Matti Puromäki OP Kiinteistösijoituksesta.
Oulun Energia-konsernin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalisuus omassa energiatuotannossa 2030-luvu aikana kehittämällä uusia kestäviä energiantuotantomuotoja ja kiertotaloutta.
Uutiset
Lämpöpumppujen myynnissä pudotusta 14
Tarjouskilpailu seuloo parhaat merituulihankkeet
Pikamaksulla rahat siirtyvät tililtä toiselle sekunneissa – myös yöllä ja viikonloppuisin
Jyväskylän yliopisto laajentaa diplomi-insinöörikoulutusta
Uusien tekoälytyökalujen käyttöönotto vaatii huolellisuutta
Uusi kotimainen innovaatio kaivosten ympäristö- ja prosessivesien valvontaan