Oulun yliopisto vahvistaa kyberturvallisuuden osaajien koulutusta
13.10.2022
Oulun yliopisto vahvistaa kyberturvallisuuden osaajien koulutusta. Heitä arvioidaan jo nyt puuttuvan työelämästä useita tuhansia. Koulutus tulee painottumaan tekniseen osaamiseen, jota tarvitaan kyberturvallisuuden takaamiseksi.
Laajentuvan koulutuksen päätavoite on, että kyberturvallisuuteen erikoistuva osaa suunnitella, kehittää, testata ja arvioida kyberturvallisia järjestelmiä, ohjelmistoja ja laitteita jatkuvasti muuttuvassa digitaalisessa ympäristössä.
- Kyberturvallisuusalan koulutukselle on suuri tarve. Muun muassa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että alan koulutusta on liian vähän eikä se vastaa teollisuuden tarpeita. Sama on havaittu myös Oulun yliopistossa, ja nyt diplomi-insinööriopiskelijoille avataan mahdollisuus suuntautua siihen, sanoo koulutuksesta vastaava kyberturvallisuuden professori Kimmo Halunen.
Käytännössä koulutusta tarjotaan opiskelijoille ensi keväästä lähtien opintojen maisterivaiheen suuntautumisvaihtoehtona tietotekniikan tutkinto-ohjelmassa tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa. Kyberturvallisuuden alalle voi lisäksi hakeutua opiskelemaan Oulun yliopistoon ensi kevään yhteishaussa tietotekniikan hakukohteiden kautta.
Kyberturvallisuuteen liittyvää tutkimusta on Oulun yliopistossa tehty jo 25 vuotta. Uusi koulutus nojautuu vahvasti siihen ja painottuu siksi teknisen osaamisen vahvistamiseen.
Koulutuksessa opiskelijan on tarkoitus oppia erilaisia tapoja analysoida laitteiden, ohjelmistojen ja järjestelmien kyberturvallisuutta hyödyntämällä monia eri työkaluja ja menetelmiä. Koulutus sisältää laajempien monimutkaisten järjestelmien turvallisuuden tutkimista myös ihmisten ja prosessien näkökulmasta.
Koulutuksesta valmistuneet voivat työskennellä esimerkiksi yrityksissä ja muissa organisaatioissa kyberturvallisuuden suunnittelun ja toteutuksen asiantuntijoina, yksittäisinä haavoittuvuustutkijoina tai alan koulutustehtävissä.
Uutiset
Lämpöpumppujen myynnissä pudotusta 14
Tarjouskilpailu seuloo parhaat merituulihankkeet
Pikamaksulla rahat siirtyvät tililtä toiselle sekunneissa – myös yöllä ja viikonloppuisin
Jyväskylän yliopisto laajentaa diplomi-insinöörikoulutusta
Uusien tekoälytyökalujen käyttöönotto vaatii huolellisuutta
Uusi kotimainen innovaatio kaivosten ympäristö- ja prosessivesien valvontaan