Pikkulasten oma puhelin yleistynyt

14.6.2022

Käytännössä jokaisella 7-vuotiaalla lapsella on oma puhelin, ilmenee DNA:n teettämästä koululaistutkimuksesta. Samalla selvisi, että jopa 87 prosentilla 5–6-vuotiaista on puhelin käytössään.

Viime vuonna kuudella kymmenestä 5-6 vuotiaasta oli DNA:n koululaistutkimuksen mukaan oma puhelin, kun vuonna 2015 alle kolmasosalla 6-vuotiaista oli käytössä puhelin.


- Sukupolvet, jotka nyt hankkivat puhelimia lapsilleen, ovat itse eläneet mobiilin parissa nuoresta alkaen. He ovat sujut laitteiden kanssa omassa arjessaan, joten heille on luontevaa hankkia pienillekin lapsille omia puhelimia, sanoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

DNA:n teettämä koululaistutkimus on kartoittanut kouluikäisten lasten ja nuorten puhelimen käyttöön ja hankintaan liittyviä tekijöitä vuodesta 2014. Eri vuosina tehtyjä kyselyjä ei voi suoraan verrata toisiinsa, mutta niistä on selkeästi havaittavissa aaltoillen nouseva kasvukäyrä pienempien lasten omissa puhelimissa.

Viime vuonna tutkimukseen vastanneista 7-vuotiaiden vanhemmista 81 prosenttia kertoi hankkineensa tai antaneensa lapsen omaan käyttöön puhelimen. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa oman puhelimen omistavien ekaluokkalaisten määrä oli tutkimuksessa 100 prosenttia. 8-vuotiailla ja sitä vanhemmilla lapsilla oman puhelimen omistamisen prosenttiosuus on lähennellyt sataa ensimmäisistä kyselyistä alkaen.

- Lapsen puhelin on useimmissa tapauksissa älypuhelin. 5–6-vuotiaiden käytössä oleva kännykkä on 85-prosenttisella varmuudella älylaite, kun taas 7–8-vuotiailla todennäköisyys on noin 90 prosenttia. Tätä vanhemmissa ikäluokissa älylaitteiden osuus puhelimista kasvaa entisestään, Aavikko sanoo.

Puhelimen hankinta on kallis sijoitus ja kaikilla perheillä ei ole siihen varaa. Tukeakseen digitaalista yhdenvertaisuutta DNA on jo vuosia lahjoittanut Hope ry:n kautta älypuhelimia niitä tarvitseville, jotta kukaan ei tipahtaisi digikelkan kyydistä. DNA tukee myös lasten suojelua netin nurjilta puolilta tekemällä yhteistyötä Suojellaan Lapsia ry:n kanssa.

- Lasten kohdalla digitaalinen yhdenvertaisuus on erityisen tärkeää, sillä esimerkiksi koulussa omasta puhelimesta voi olla hyötyä koulutehtävissä ja tiedonhaussa. Lapsille puhelimet ovat myös tärkeitä sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä, sillä monet harrastukset ja kaverit ovat läsnä erilaisissa sovelluksissa ja palveluissa. Näiden ryhmien ulkopuolelle jääminen luo eriarvoisuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta, DNA:n yritysvastuupäällikkö Tuuli Nummelin sanoo.