Pohjoismaiden suurin tuulivoimala ilman tukia
23.10.2018
OX2 rakentaa Långmossan, Ribäckenin, Ponsivuoren ja Verhonkulman tuulipuistot, joihin tulee yhteensä 25 tuulivoimalaa (107,4 MW). Yhdessä nämä puistot ovat suurin yksittäinen Pohjoismaissa ilman tukia toteutettava tuulivoimahanke. IKEA Suomi ostaa tuulivoimapuistot, kun ne ovat valmiita vuoden 2020 alussa.
OX2 on tuulivoimahankkeiden nykyinen omistaja. Se vastaa hankkeen kokonaisurakasta rakennusvaiheen aikana ja huolehtii myös tuulipuistojen valmistuttua niiden teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista. Tuulipuistojen kokonaistuotannon arvioidaan yltävän noin 360 GWh:iin vuodessa. Voimaloiksi on valittu Nordex N149 turbiinit, joiden kokonaiskorkeus vaihtelee 200:sta 230 metriin.
- Hanke on uusi virstanpylväs sekä meille, että koko tuulivoima-alalle. Hanke näyttää, että voimme nyt rakentaa Pohjoismaihin tuulivoimaa ilman tukia. On erityisen ilahduttavaa, että pääsimme tekemään tämän nimenomaan yhteistyökumppanimme IKEA Suomen kanssa, OX2 Windin toimitusjohtaja Paul Stormoen sanoo.
OX2 on tätä ennen myynyt Ingka Groupille neljä tuulipuistoa, kolme Ruotsissa ja yhden Suomessa. Niistä ensimmäinen valmistui vuonna 2011 ja viimeisin, Kemiin rakennettu Ajoksen tuulipuisto vuonna 2017. OX2 operoi kaikkia näitä tuulipuistoja, kuten myös konsernin Liettuassa omistamaa tuulipuistoa.
Tuulipuistot numeroina
Pohjanmaalle Maalahteen rakennettavaan Långmossan tuulipuistoon tulee seitsemän tuulivoimalaa. Arvioitu vuosituotanto on 110 GWh. Pohjanmaalle Maalahteen rakennettavaan Ribäckenin tuulipuistoon tulee viisi tuulivoimalaa. Niiden arvioitu vuosituotanto: 80 GWh. Etelä-Pohjanmaalle Kurikkaan rakennettavaan Ponsivuoren tuulipuistoon tulee seitsemän tuulivoimalaa, joiden arvioitu vuosituotanto on 100 GWh. Lisäksi Varsinais-Suomeen Marttilaan rakennettavaan Verhonkulman tuulipuistoon tulee kuusi tuulivoimalaa, joiden arvioitu vuosituotanto on 85 GWh.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet