Robokuljetukset kiitävät Etelä-Pirkanmaalle

25.10.2024

S-kauppojen päästöttömät kuljetusrobotit aloittivat työnsä viidessä uudessa myymälässä: tänään Kaukajärven ja Tesoman S-marketeissa, Valkeakosken ja Toijalan S-marketeissa ja Leinolan Salessa. Asiakaspalautteiden perusteella palvelun tärkeimpinä hyötyinä koetaan nopeus ja helppous, mutta isoin ilo syntyy ehdottomasti itse robon kohtaamisesta. Robojen teknologiaa kehitetään jatkuvasti ja nyt fokuksessa on parantaa niiden liikkumista epätasaisessa maastossa.

Parhaillaan on kehitteillä myös toinen uusi ominaisuus, jonka avulla asiakas voisi valita mieleisen musiikkityylin robokuljetuksen saapuessa.

- Asiakastoiveita kuunnellaan herkällä korvalla. Lisäksi analysoimme nykyisten robomyymälöiden myyntidataa sekä potentiaalisten alueiden asukasmääriä ja talouskokoja – robot kun ovat olleet erityisen suosittuja lapsiperheiden keskuudessa. Samoin meidän on huomioitava myymälöiden sijainti ja niiden lähiympäristön jalkakäytävä- ja tieverkostot, jotta robojen on mahdollisimman vaivatonta liikkua, ruoan verkkokaupan kehityspäällikkö Arvi Nieminen sanoo.

Tosin pian kuusipyöräisten työpäivät helpottuvat huomattavasti, kun uusi ominaisuus saadaan käyttöön.

- Roboja on toivottu kovasti myös sellaisille alueille, joilla ei ole lainkaan jalkakäytäviä. Lähdimme kehittämään ratkaisua kumppanimme Starshipin kanssa ja jatkossa uuden teknologiansa ansiosta robo pystyy tarvittaessa kulkemaan osan matkasta ajotien reunustaa pitkin. Uusi ominaisuus saadaan toivottavasti roboihin vielä kuluvan syksyn aikana. Asiakkaille tämä tarkoittaa entistä laajempia ja mahdollisesti kokonaan uusiakin robokuljetusalueita sekä lyhyempiä toimitusaikoja, kun tietyistä reiteistä ei olla enää riippuvaisia. Esimerkiksi Sale Suupassa ja S-market Myllyhaassa robokuljetusten saatavuus paranee tämän myötä huomattavasti. Palvelun kysyntä kasvaa koko ajan, Nieminen sanoo.

Robo on liikenteessä kohtelias kulkija – mutta kerran intoa taisi olla liikaakin matkassa

Robot tarkkailevat ympäristöään 12 kameran, ultraäänianturien ja tutkien avulla. Ne huomaavat erilaiset esteet tietokonenäöllä ja teknologialla ja pysähtyvät nopeasti havaitessaan esteen. Robot oppivat tekoälyllä jatkuvasti lisää ympäristöstään.

Liikenteessä ne huomioivat aina muut ja antavat tilaa ihmisille ja autoille ennen kuin itse liikkuvat. Mutta ainahan jotain pieniä kommelluksia sattuu, kun teknologian kanssa touhutaan. Kesällä oli käynyt muun muassa niin, että eräs robo oli lähtenyt vähän liiankin innokkaana toimittamaan tilausta: asiakkaan ostokset eivät nimittäin ehtineet kyytiin ollenkaan.