Sähkö & Tele Golf kisattiin Tuusulan Golfklubilla
13.6.2018
Sähköinsinöörit - SILin golfmestaruudesta kisattiin perjantaina 8.6.2018. Kilpailupaikkana oli Tuusulan golfkenttä, jossa kilpailu pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1999 Sähköinsinööriliiton golfmestaruus -nimellä. Kilpailumuotona oli perinteen mukaisesti tasoituksellinen pistebogey, joka pelattiin henkilökohtaisena sekä joukkuekilpailuna 2-miehisin joukkuein.
Joukkuekilpailun ikuisesti kiertävänä kiertopalkintona on Juha Sähkö Oy:n lahjoittama Ilja Westin kookas pronssilautanen, josta pelattiin ensimmäisen kerran yrityksen 50-vuotisjuhlakilpailussa vuonna 1995. Joukkuekilpailun kolme parasta paria saivat myös kaulaansa mitalit. Henkilökohtaisessa pb-kilpailun kolme parasta palkittiin pokaalein, samoin kuin parhaan scr-tuloksen saavuttanut. Mukana kisassa oli 31 golffaria. Kisa saatiin pelata mukavassa puolipilvisessä joskin tuulisessa säässä. Lisäksi itse kenttä toi haasteita varsinkin siellä ensimmäistä kertaa pelanneille kilpailijoille.
Henkilökohtaisen kilpailun voiton vei Kari Ahola 36 pisteen tuloksella, toiseksi tuli Pentti Anttila samalla pistemäärällä järjestyksen määräytyessä henkilökohtaisen tasoituksen perusteella. Kolmantena oli Ville Seppänen 33 pisteellä. Joukkuekilpailussa voiton vei Martti Karjalaisen ja Veijo Keskisen joukkue Team Pickala 63 pisteellä, toisena oli Kari Aholan ja Markku Myllymäen joukkue KAMA (62 p) ja kolmantena Ville Seppäsen ja Janne Savelaisen Empower (59 p). Parhaana scr-pelaajana palkittiin Kari Ahola. Hänen tuloksensa oli 83 lyöntiä.
Erikoiskilpailuista lähimmäs lippua -kisan voitti Raimo Järvinen (tulos 2,34 m) ja pisin drive -kisan voitti Ville Seppänen.
Parhaimmat kiitokset kilpailun onnistuneesta läpiviennistä Tuusulan Golfklubin henkilökunnalle, kilpailun osanottajille sekä palkinnot lahjoittaneelle Sähköinsinööriliitolle.
Matti Puurunen
Seura | Slope | Tulos | ||
1 | Kari Ahola | StLG | 9 | 36 |
2 | Anttila Pentti | KGV | 15 | 36 |
3 | Seppänen Ville | GT | 20 | 33 |
4 | Karjalainen Martti | PGC | 19 | 33 |
5 | Kainulainen Paavo | GT | 18 | 32 |
6 | Tuomi Markku | ERG | 25 | 31 |
7 | Keskinen Veijo | PGC | 20 | 30 |
8 | Liimatainen Mauri | TGK | 20 | 30 |
9 | Isoniemi Hannu | VGC | 19 | 29 |
10 | Koskinen Launo | GG | 34 | 29 |
11 | Linden Kaj | Master | 24 | 28 |
12 | Töyri Jorma | VG | 12 | 27 |
13 | Polo Juhani | NGK | 16 | 27 |
14 | Kontula Pekka | TGK | 18 | 27 |
15 | Puurunen Matti | GT | 21 | 27 |
16 | Peltola Matti | Master | 28 | 27 |
17 | Sääski Veli-Matti | ERG | 33 | 27 |
18 | Myllymäki Markku | StLG | 17 | 26 |
19 | Santaniemi Heikki | PGC | 24 | 26 |
20 | Maijala Eero | GT | 24 | 16 |
21 | Savelainen Janne | IGS | 26 | 26 |
22 | Ala-Risku Erkki | Master | 27 | 26 |
23 | Sakara Matti | VG | 16 | 25 |
24 | Paukkunen Jorma | LG | 16 | 25 |
25 | Vahteristo Reijo | ERG | 25 | 25 |
26 | Komsi Matti | Kurk | 23 | 24 |
27 | Lehikoinen Kalevi | LoG | 14 | 23 |
28 | Heikkinen Timo | ViGS | 22 | 23 |
29 | Tammi Erkki | VGC | 35 | 23 |
30 | Järvinen Raimo | PuulaG | 21 | 22 |
31 | Kaasalainen Mikko | SHG | 27 | 15 |
1 | Team Pickla | |
Martti Karjalainen, Veijo Keskinen | 63 | |
2 | KAMA | |
Kari Ahola, Markku Myllymäki | 62 | |
3 | Empower | |
Ville Seppänen, Janne Savelainen | 59 | |
4 | GT | |
Paavo Kainulainen, Eero Maijala | 58 | |
5 | I-210/89 | |
Hannu Isoniemi, Juhani Polo | 56 | |
6 | Verkkoveijarit | |
Erkki Ala-Risku, Launo Koskinen | 55 | |
7 | VEG | |
Pekka Kontula, Matti Puurunen | 54 | |
8 | Heikkovirtainsinöörit | |
Matti Peltola, Heikki Santaniemi | 53 | |
9 | Erikoisgolffarit | |
Jorma Töyri, Matti Sakara | 52 | |
10 | Tele-Elmot | |
Kalevi Lehikoinen, Jorma Paukkunen | 48 | |
11 | Engineering | |
Reijo Vahteristo, Timo Heikkinen | 48 | |
12 | SV-57 | |
Matti Komsi, Mikko Kaasalainen | 39 |
Lähimmäs lippua: Raimo Järvinen 2,34 m
Pisin avauslyönti: Ville-Pekka Seppänen
Paras scr: Kari Ahola, 83
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet