Sähköautobuumi ei ole ohi – lataukselle tarvitaan nyt isompia liittymiä
Sähköautobuumi ei ole ohi – lataukselle tarvitaan nyt isompia liittymiä
17.4.2023
Sähköauton latauspisteitä pystytetään entistä enemmän huoltoasemille ja ruokakauppoihin. Sähkönjakeluyhtiö Carunalle tulee kasvavissa määrin kyselyitä sähköliittymistä, joita otetaan sähköautojen latauspisteitä varten. Liittymien koko on kasvanut, mikä kertoo suuremmista ja nopeammista latauspaikoista.
Sähköautojen suosio ei näytä hiipuvan. Energiateollisuus tiedotti keväällä 2023, että ladattavien autojen osuus ensirekisteröinneistä oli maaliskuussa yli 55 %.
Sähköautojen määrän lisäksi suoraan keskijänniteliittymään liitettävien latausliitäntäkyselyiden määrä on kasvanut. Kyselyitä tulee Carunalle lähes viikoittain. Kun omakoti- tai kerrostalon pihalle halutaan sähköauton latauspistokkeet, pienjännitteinen sähköliittymä yleensä riittää. Kun latauspisteestä halutaan isompi tai nopeampi, täytyy myös sähköliittymän kokoa kasvattaa.
Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Joni Kokkosen mukaan muutos on tapahtunut kahden vuoden sisällä.
- EU:n asetuksen mukaan valtateillä tulee olla kuudenkymmenen kilometrin välein sähköauton latauspiste. Tämä lisää liittymäkyselyitä meille, kun esimerkiksi huoltoaseman tai supermarketin pihalle halutaan nopea sähköauton latauspiste, Kokkonen sanoo.
Lohjan ABC on esimerkki liikennemyymälästä, jonka latauspiste liitetään suoraan keskijänniteverkkoon, jotta koko ja teho riittävät.
Suur-Seudun osuuskaupan ryhmäpäällikkö Maarit Rissasen mukaan sähkölatauksen tarve on kasvanut voimakkaasti myös heidän toiminta-alueellaan.
- Laajennamme omaa ABC-latausverkostoamme tuntuvasti tämän vuoden aikana. ABC Lohjan pihalle avataan suurteholatausasema, jossa on yhteensä 600 kilowatin kokonaistehon verran sähköauton latauspisteitä. Yhdessä sähköauton latauspisteessä on jopa 300 kilowatin latausteho. Tämän kevään aikana latauspiste tulee myös Sale Hiidensalmelle. Syksyn aikana saamme latauspisteet Prismoihin sekä useisiin S-marketteihin, Rissanen sanoo.
Sähköauton lataukselle on tarvetta niin kaupassakäynnin yhteydessä kuin pidempien matkojen aikana.
- Arvostus nopeaan lataukseen on kasvanut erityisesti liikkuvien asiakkaiden keskuudessa. Myös asiakkaiden tekninen tietoisuus siitä miten ja millä nopeudella sähköautoja voi ladata kasvaa koko ajan, Rissanen sanoo.
Vihreän siirtymän ansiosta sähkönkäyttö kasvaa Lohjan alueella nopeasti. Esimerkiksi keväällä 2023 Lohja oli neljäntenä aurinkosähkön pientuottajien määrässä Carunan jakelualueella.
- Latausliitäntäkyselyt eivät koske vain henkilöautoja. Myös sähköbussien latauspaikkojen määrä lisääntyy jatkuvasti. Meidän tehtävämme on toki auttaa asiakkaitamme tässä murroksessa, Kokkonen sanoo.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet