Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski 23,8 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä

7.11.2024

Kiinteistöihin asennettavien sähköauton latauslaitteiden myyntimäärä laski 23,8 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä. Vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana myytiin 21 909 latauslaitetta, mikä on 14,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton tilasto.

- Latauslaitteiden myyntiin syyskaudella heijastuu se tosiseikka, että taloyhtiöt ovat ansiokkaasti panostaneet niiden toteuttamiseen viime vuosina. ARA:n avustukset olivat viime vuodenvaihteeseen saakka erinomaisen toimiva porkkana siihen. Odotellaanko osassa yhtiöitä vielä jotain vastaavaa valtion myötävaikutusta, pohtii Sähköteknisen kaupan liiton toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

Avustusten päättymisestä huolimatta sähköautojen latauspisteet ovat Kiinteistöliiton tuoreen korjausrakentamisbarometrin mukaan yleisin kerrostaloyhtiön ylläpito- tai korjaushanke alkavalla viisivuotiskaudella, noin 32 prosentin osuudella kaikista kyselyyn vastanneista.

- Muita kuin asuinrakennuksia koskevan latauspisteiden asennusvelvoitteen määräaika päättyy tämän vuoden lopussa. Esimerkiksi kunnilla ja seurakunnilla on paljon kiinteistöjä, joilla on suuria velvoitteen piiriin kuuluvia pysäköintialueita. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko näiden mahdollinen loppukiri näkymään viimeisen vuosineljänneksen tilastoissa, Muhonen arvioi lähitulevaisuutta.

Vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana myytiin 21 909 latauslaitetta, mikä on 14,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton tilasto.