Sähköisen liikenteen kasvuklusterista viennin valttikortti
8.3.2023
Sähköistämällä tieliikennettä nykyistä vahvemmin Suomella on mahdollisuus saavuttaa liikenteen päästövähennystavoitteet ja luoda sähköisen liikenteen klusterille kannustavampi kasvualusta kehittää teknologia- ja palveluratkaisuja globaaleille markkinoille.
Suomen tavoitteena on liikenteen päästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä, ja vuonna 2045 liikenteen tulee olla fossiilitonta. Sähkö on ainoa käyttövoima, joka samanaikaisesti vähentää liikenteen päästöjä ja energian kulutusta. Vuonna 2030 sähkö on merkittävin tieliikenteen käyttövoima. Sähköntuotannon päästöttömyys luo kestävän pohjan liikenteen sähköistymiselle.
Sähköinen Liikenne ry:n toimitusjohtaja Heikki Karsimuksen mukaan liikenteen päästöjen puolittaminen edellyttää aiempaa vahvempaa tieliikenteen sähköistymistä. Myös raskas liikenne on saatava sähköistymään.
– Toimialan näkemyksen mukaan päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi joka kolmannen tieliikenteen kilometrin tulee olla sähköinen vuonna 2030.
Suomalaiset edelläkävijäyritykset hyötyvät globaalista kasvumarkkinasta
Liikenteen vahva kokonaisvaltainen sähköistyminen Suomessa vahvistaa sähköisen liikenteen klusteria ja laajentaa osaamispohjaa.
– Samalla luodaan merkittävä kasvualusta kehittää suomalaisia ratkaisuja globaaliin sähköisen liikenteen markkinaan, Karsimus korostaa.
Sähköistyminen on globaali kasvuilmiö, joka tarjoaa suomalaiselle osaamiselle valtaisan vientipotentiaalin. IEA:n perusskenaarion mukaan sähköajoneuvojen määrä kasvaa vuoden 2021 reilusta 16 miljoonasta noin 200 miljoonaan sähköiseen ajoneuvoon vuoteen 2030 mennessä.
Sähköisen liikenteen kasvu edellyttää kuitenkin kokonaisvaltaista systeemitason muutosta, jossa liikenne ja sähköjärjestelmä kytkeytyvät älykkään latauksen myötä saumattomasti yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi edistäen uusiutuvan energian hyödyntämistä.
Suomen päästövähennystavoitteille suotuisa sekä klusterin kasvua ja vientiä edistävä liikenteen sähköistymiskehitys vuoteen 2030 mennessä tarkoittaa seuraavaa:
- Yli miljoona sähköistä henkilöautoa, joista vähintään 60 % täyssähköautoja
- 50 000 sähköistä pakettiautoa ja 2/3 uusista pakettiautoista sähköisiä
- Kaupunkien bussiliikenne täysin sähköistynyt
- Kaupunkilogistiikan vahvan sähköistymisen perustana on käytettävyys, ympäristöarvot ja energiataloudellisuus
- Pisimmätkin kuljetusreitit ovat sähköistyneet sähkökuorma-autojen kasvaneen toimintasäteen ja kuljetusketjuihin optimoidun kattavan latausverkoston myötä.
Suurteholataus mahdollistaa koko tieliikenteen sähköistymisen, kun latausverkosto on tehokapasiteetiltaan ja laajuudeltaan kattavasti ja kuljetusketjuihin optimoidulla tavalla rakennettu.
Karsimuksen mukaan kuluttajien ja yritysten valinnat ratkaisevat kuitenkin tieliikenteen päästöttömyyskehityksen, joka toteutuu nopeammin ja pysyvämmin, kun suotuisa toimintaympäristö mahdollistaa nykyistä nopeamman ajoneuvokannan uusiutumisen.
– Sähköisten ajoneuvojen hankintoja, investointeja ja latausinfrastruktuurin rakentamista on kannustettava monin tavoin, mm. taloudellisesti, Karsimus toteaa.
Sähköinen liikenne tarvitsee laaja-alaisen yhteistyöfoorumin
Karsimuksen mukaan on ensiarvoisen tärkeää huolehtia sähköistymiskehityksen vahvistumisesta entisestään ja samalla laajentumisesta myös raskaaseen liikenteeseen. Pysyvän laajapohjaisen sähköisen liikenteen foorumin perustaminen loisi hyvät edellytykset vuoropuhelulle ja tarvittaessa toimivan kanavan arvioida tarpeellisia toimenpiteitä.
Sähköisen ajoneuvokannan edistämisen lisäksi yhteistyön keskeisiä elementtejä ovat
- suuritehoisen latausverkoston rakentamiseen liittyvien investointiriskien keventäminen sekä älykkään latauksen edistäminen
- energian saatavuuden ja sähköverkon kehittäminen
- osaajien saatavuuden ja osaamistarvetta vastaavan koulutustarjonnan turvaaminen yhteistyössä toimialan kanssa
- yhteisten pelisääntöjen laatiminen kattavalle datan ja tiedon saatavuudelle palvelutarjonnan kehittämiseksi ja parhaan käyttäjäkokemuksen turvaamiseksi.
Uutiset
Siemens yhdistää voimansa Tietoevryn kanssa energia-alan digitalisoimiseksi Pohjoismaissa
Kasvihuonetuotannon valo ja energia hyötykäyttöön sähköverkossa
Gasum ostaa biokaasulaitoksen Tanskasta
Puolustusministeriö avasi uuden sähköisen asiointipalvelun
Hybridilämpövoimalasta Suomelle arvokasta vientipotentiaalia