Sähkön hinnan ennustetaan jatkavan nousuaan
2.9.2021
Lämmin ja kuiva loppukesä aiheutti sen, että sähkön, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat lähtivät huomattavaan nousuun. Vesi- ja tuulivoimaa oli huomattavasti vähemmän käytössä ja näin ollen sähkön hinnat lähtivät rajuun nousuun pörssissä. Hintojen nousuun on vaikuttanut myös se, että sähkön kysyntä Keski-Euroopassa on ylittänyt reippaasti tarjonnan. Tästä johtuen sähköä viedään nyt enenevissä määrin Pohjoismaista Keski-Eurooppaan.
- Pohjoismaat ovat nykyään osa isompaa eurooppalaista sähkömarkkinaa rakennettujen uusien sähkösiirtoyhteyksien takia. Siksi hintojen heilahdukset vaikuttavat myös Pohjoismaiden sähköpörssissä ja pohjoismaisille kuluttajille, kertoo Vattenfallin sähkömarkkina-asiantuntija Peter Strandberg.
-Strandbergin mukaan sähkön pörssihinta on tuplaantunut viime vuoden kesästä, eikä hintojen nousussa ole tällä hetkellä näkyvissä loppua tai hintojen ei odoteta ainakaan laskevan vähän aikaan. Tähän vaikuttavat myös ydinvoimaloiden vuosihuollot, jotka jatkuvat sekä Ruotsissa että Suomessa seuraavien kahden kuukauden aikana, Strandberg tarkentaa.
Spot-hintojen nousu sähköpörssissä ei ole vielä vaikuttanut asiakkaiden loppulaskuihin merkittävästi. Näin on erityisesti sähkönlämmittäjien osalta, koska lämmityskausi ei ole vielä kunnolla alkanut Suomessa. Kun vielä valtaosalla Suomen kotitalouksilla on voimassa oleva määräaikainen sopimus, hinnannousut eivät ole vielä vaikuttaneet näihin talouksien sähkölaskuihin.
Määräaikaisen sopimuksen hinta pysyy samana koko sopimuskauden. Hintatason nousu tulee kuitenkin näkymään, jos asiakkaan määräaikainen sopimus on päättymässä syksyllä. Hinnat ovat jo nyt kallistuneet loppukesän uusissa myytävissä määräaikaisissa sopimuksissa. Sähkö on Suomessa silti vielä halpaa verrattuna muihin Euroopan maihin.
Odotettavissa on, että sähkön hinnat tulevat vielä nousemaan jonkun verran markkinoilla kaikissa sopimustyypeissä syksyn aikana, oli sitten kyseessä kvartaali-, toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen tuote.
- Esimerkiksi yksiössä asuvalle sähkön hinnannousu vastaa kuukaudessa noin samaa kustannusta kuin yhden bensalitran tankkaaminen tai esimerkiksi paahtoleivän ostaminen. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa hintamuutos vastaa reilun 9 bensalitran kustannusta kuukaudessa tai esimerkiksi yhtä leffalippua. Sähkön kilowattihinnasta puhuttaessa puhutaan yleensä muutoksesta senteissä, ei euroissa, Strandberg sanoo.
Uutiset
Siemens yhdistää voimansa Tietoevryn kanssa energia-alan digitalisoimiseksi Pohjoismaissa
Kasvihuonetuotannon valo ja energia hyötykäyttöön sähköverkossa
Gasum ostaa biokaasulaitoksen Tanskasta
Puolustusministeriö avasi uuden sähköisen asiointipalvelun
Hybridilämpövoimalasta Suomelle arvokasta vientipotentiaalia