Sähkön tuonti romahti tammikuussa
14.2.2023
Tammikuu 2023 oli poikkeuksellisen lämmin, ja se heijastui sähkön riittävyyteen, tuontiin ja hintaan. Samaan aikaan tuulivoimaa tuotettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Sähkönkulutus laski noin yhdeksän prosenttia edelliseen tammikuuhun verrattuna. Osan laskusta selittää lämpötila, mutta lämpötilakorjattunakin laskua oli noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Sähkönkäyttäjien säästötalkoot ovat jatkuneet.
Tuulivoimaan investoitiin voimakkaasti vuoden 2022 aikana, ja uutta kapasiteettia oli runsaasti käytössä tämän vuoden tammikuussa. Tuulivoimalla tuotettiin kuukauden aikana reilut 1900 gigawattituntia sähköä, joka ylittää viime vuoden lokakuussa syntyneen ennätyksen 450 gigawattitunnilla. Tuulivoima oli toiseksi suurin sähkön tuotantomuoto ydinvoiman jälkeen.
Kulutus laski, mutta kotimainen sähköntuotanto kasvoi lähes kymmenellä prosentilla viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Tuotannon kasvu vähensi tuonnin tarvetta. Nettotuonti romahti yli 80 % viime vuoden tammikuuhun verrattuna.
- Investoinnit mahdollistavat sen, että olemme yhä omavaraisempia sähkönkulutuksemme suhteen, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Leskelän mukaan päivittäisellä tasolla tuontia tarvitaan paljon myös jatkossa.
- Keskimäärin tulemme yhä paremmin omillamme toimeen. Investointeja tarvitaan vielä paljon lisää, että sähköä riittää kohtuulliseen hintaan myös kaikille, ja että teollisuuden päästöjä voidaan entisestään vähentää puhtaan sähkön turvin, Leskelä sanoo.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet