SIL-Opiskelijakilpailu on ratkennut
26.1.2022
Sähköinsinöörit – SILin toista kertaa järjestämä Opiskelijakilpailu on ratkennut. Voiton vei Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun Energiatehokuuden AALLONharjalla -joukkue. Palkinnoksi joukkue saa 6 000 euroa. Kilpailussa etsittiin ratkaisuja olemassa olevien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi.
Sähköinsinöörit - SILin organisoiman Opiskelijakilpailun tarkoituksena on etsiä ratkaisumalleja, joilla olemassa olevan kiinteistön energiatehokkuutta voidaan parantaa 30 prosenttia. Kilpailu oli avoin kaikille yliopistoille ja ammattikorkeakouluille.
- Erot töiden välillä olivat pieniä, erityisesti kahden parhaan osalta. Toisaalta myös kolmannen ja neljännen välinen ero oli pieni, sanoo kilpailun tuomariston sihteeri SILin Ilkka Manner.
Mannerin mukaan joukkueet olivat valinneet tarkastelun kohteeksi melko tavanomaisen kiinteistötyypin. Kohteina olivat mm. opiskelija-asuntoina toimivat kerrostalot, 1990-luvulla rakennettu omakotitalo sekä liikekiinteistö.
Voittajaksi tuomaristo valitsi Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun joukkueen Energiatehokuuden AALLONharjalla. 6 000 euroa voittaneen joukkueen muodostivat Amanda Laakkonen, Anni Luoto, Tuukka Ahtola, Kiia Einola, Asarias Liikanen ja Milla Kiiskinen. Ohjaajana toimi Heikki Ihasalo.
Toiseksi parhaaksi työksi valittiin niin ikään Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun joukkue. Team Bauhaus -joukkueessa olivat mukana Nina McDougall, Aravind Srinivasachari, Eetu Laitila, Ruqian Zhang ja Antone Kavedjian. Samuel Crossin ja Janne Hirvosen ohjaama joukkue sai palkinnokseen 4 000 euroa.
Pronssia ja 3 000 euron palkinnon kisassa otti Tampereen ammattikorkeakoulun MON Energy Solutions -joukkue. Joukkueen muodostivat Christian Lepistö, Paavo Koskenniemi, Jarno Nevanperä, Arttu Laukkanen ja Jalmari Tähtinen. Ohjaajana toimi Aki Kortetmäki.
Tuomaristo katsoi myös neljännen työn palkitsemisen arvoiseksi.
Neljänneksi sijoittunut joukkue oli Monialaosaajat Tampereen ammattikorkeakoulusta. Joukkueen muodostivat Rene Kraft, Jani Vuotila, Joni Koivunen, Elina Manelius, Lassi Pitkälä ja Veikko Heikkilä. Palkinnoksi Aki Kortetmäen luotsaama joukkue sai 2 000 euroa.
Kilpailun tukijajärjestöt ovat STEK, STK-liitto, SESKO, NSS ja Talteka sekä Sähköinsinöörit - SIL ry:n yritysjäsenistä ABB, Ahlsell, Ensto, Rexel, ja Schneider Electric.
SIL-Opiskelijakilpailun tuomaristossa olivat puheenjohtajana Timo Kekkonen (STEK) ja jäseninä Juhani Hyvärinen (Talteka), Kari Kaleva (Granlund Oy) ja Jaakko Ketomäki (Aalto-yliopisto). Tuomariston sihteerinä toimi Sähköinsinöörit – SILin Ilkka Manner.
SILin tavoitteena oli kilpailun avulla innostaa opiskelijoita kokonaisvaltaiseen talotekniikka-ajatteluun. Työelämässä sähköinsinööri joutuu usein vetämään kokonaisvaltaisia projekteja. Kilpailuun osallistuneissa ryhmissä oli mukana niin sähkö- kuin talotekniikan taitajiakin.
Palkittujen joukkueiden videot voi löydät tästä.
Lisätietoja:
Ilkka Manner, tuomariston sihteeri, puhelin 045 649 2415, ilkka.manner(at)elisanet.fi
Vesa Linja-aho, hallituksen puheenjohtaja SIL, puhelin 040 220 8644, linjaaho(at)gmail.com
Marko Vuorio, toiminnanjohtaja SIL, puhelin 045 604 2121, marko.vuorio(at)sil.fi
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet