Skarta Energy on tehnyt yli 70 miljoonan euron investointipäätöksen aurinkopuistoon

12.12.2023

Skarta Energy on tehnyt yli 70 miljoonaan euron investointipäätöksen koskien Utajärven kuntaan Pohjois-Pohjanmaalle rakennettavaa aurinkopuistoa. Käytöstä poistetuille turvesuoalueille rakennettavan aurinkopuiston kapasiteetti on 102,5 MWp ja odotettu vuotuinen energiantuotanto 97 GWh. Suunnittelun, hankintojen ja rakentamisen sopimuskumppanina toimii NYAB. Projektin ensimmäinen vaihe, joka sisältää hankintoja ja valmistavia töitä, aloitetaan viipymättä. Puisto on tarkoitus ottaa käyttöön vaiheittain, siten että kokonaisuus on valmis vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon aikana.

Utajärvelle rakennettava aurinkopuisto on merkittävä osa Skarta Energyn tavoitetta operoida 800 MW edestä aurinkovoimaa seuraavan viiden vuoden aikana. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle 13,3 miljoonan euron suuruisen investointituen. Aurinkopuisto on tarkoitus liittää kantaverkkoon Fingridin kanssa aiemmin tehdyn liittymissopimuksen mukaisesti.

- Uusiutuvan energian riittävyys on ratkaisevassa roolissa varmistamassa suomalaisen teollisuuden uudistumisen, työpaikat ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittymisen myös tulevaisuudessa. Nyt tehty investointipäätös on osoitus todellisesta aikeestamme vauhdittaa Suomen energiamurrosta ja merkittävä erityisesti tässä ajanhetkessä, jossa positiivisia investointipäätöksiä on saatu odottaa, toteaa Skarta Energyn varatoimitusjohtaja Vikke Saarelainen.

Hanketta on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Utajärven kunnan ja Utajärven yrityspuiston sekä muiden kumppanien kanssa. Utajärvestä kehitetään resurssiviisasta kuntaa, mikä tarkoittaa resurssien kuten luonnonvarojen, raaka-aineiden ja energian käyttämistä ympäristön kannalta kestävästi ja ihmisten hyvinvointia edistävällä tavalla. Utajärvi kuuluu päästövähennyksiin sitoutuneiden kuntien ja muiden toimijoiden HINKU-verkostoon.