STEKin animaatiolla tietoturvan kertausta kaikenikäisille
28.10.2020
Kun kaikenlaisia asioita tehdään yhä enenevässä määrin verkossa, on hyvä tiedostaa ne seuraukset, joihin ajattelemattomuus tai huolimattomuus voi johtaa. STEK on tuottanut tietoturvan perusteista kertovan animaation ”Möttöset – tietoturvaton matka”, jossa perheen kesälomamatkasta muodostuu painajaismaisten sattumusten summa ymmärtämättömyyden ja liian sinisilmäisen verkkokäytöksen takia.
Tietoturva liittyy STEKin painopistealueeseen turvallinen ja luotettava sähkönkäyttö. Sähköisten järjestelmien turvallisuudella ja sähkön saatavuudella on oleellinen merkitys yhteiskunnan toimivuudelle, mutta sen lisäksi jokaisen kansalaistaitoihin kuuluu ymmärtää oma vastuunsa verkossa.
– Animaatio on alunperin tehty Yrityskylä alakoulussa kuudesluokkalaisten kanssa vierailevien opettajien käyttöön, mutta osoittautui nyt ajankohtaisemmaksi kuin arvasimmekaan, STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen sanoo. – Vaikka animaatio on suunnattu koululaisille, sen opetukset ovat tärkeitä iästä riippumatta, hän jatkaa.
Animaation on STEKille tuottanut Smile Audiovisual Oy ja sen ääninäyttelijöitä ovat muun muassa Minttu Mustakallio, Jukka Rasila ja Tom Pöysti.
Katso animaatio STEKin sivuilla:
https://stek.fi/mottoset-tietorurvaton-matka-kertoo-tietoturvan-perusteet/
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet