Tarjouskilpailu seuloo parhaat merituulihankkeet

Tarjouskilpailu seuloo parhaat merituulihankkeet

29.1.2025

Energiavirasto saa kilpailutettavaksi merituulivoimalle soveltuvia alueita Suomen talousvyöhykkeeltä. Tarjouskilpailun voittaneet yritykset saavat yksinoikeuden merialueen hyödyntämisluvan hakemiseen.

Eduskunta hyväksyi joulukuussa talousvyöhykkeen merituulivoimaa koskevan lain. Se toteuttaa pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman tavoitetta merituulivoiman pelisääntöjen selkeyttämisestä. Se myös varmistaa, että oikeudet merituulivoiman hyödyntämiseen myönnetään tarjouskilpailuun perustuen tasapuolisella, läpinäkyvällä, avoimella ja syrjimättömällä tavalla.

Merituulivoimaa edistetään myös Suomen aluevesillä, joita hallinnoi Metsähallitus. Se vuokraa yrityksille yleisiä vesialueita merituulivoima-alueiksi ja solmii sopimukset yrityskauppaprosessia vastaavalla yksityisoikeudellisella menettelyllä.

Lain mukaan valtioneuvosto valitsee talousvyöhykkeeltä merituulivoimakäyttöön soveltuvia alueita ja tekee päätökset niiden kilpailuttamisesta. Energiavirasto järjestää kilpailutukset, joiden voittajat valitaan sekä tarjotun hinnan että laadullisten tekijöiden perusteella. Laadulliset tekijät tullaan esittämään myöhemmin tänä vuonna valmistuvassa valtioneuvoston asetuksessa.

Tarjouskilpailuiden jälkeen voittaneet yritykset saavat yksinoikeuden hakea valtioneuvostolta hyödyntämislupaa kilpailutuksen kohteena olleille merialueille. Hyödyntämislupa takaa yritykselle määräajaksi yksinoikeuden tehdä tutkimuksia alueella ja hyödyntää sitä merituulivoimahankkeeseen. Energiavirasto huolehtii lain mukaisten vakuuksien ja hyödyntämismaksujen keräämisestä sekä muiden hankkeen edellytysten valvonnasta. Hankkeen toteutuminen edellyttää myös muiden viranomaisten myöntämiä lupia.

Energiavirasto on aiemmin järjestänyt useita erilaisia tarjouskilpailuja. Ne ovat yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia ja tuottavat valtiolle parhaan mahdollisen lopputuloksen. Esimerkiksi uusiutuvan energian tuotantotukien tarjouskilpailussa tukitaso muodostui yli 20 kertaa pienemmäksi kuin syöttötariffijärjestelmässä, jossa tukitaso määräytyy hallinnollisin perustein.

Onnistunut tarjouskilpailu myös edellyttää, että kilpailun osallistumisedellytykset ovat oikein mitoitettuja, jotta tarjouksia saadaan riittävästi ja etteivät edellytykset sulje kilpailun ulkopuolelle varteenotettavia ja toteuttamiskelpoisia hankkeita.

- Talousvyöhykkeelle rakennettavat merituulipuistot ovat mittaluokaltaan miljardien eurojen investointeja, joten hyödyntämisoikeuksien kilpailussa hankkeiden edistämisvakuuksien ja muiden edellytysten määrittelyt ovat erittäin haasteellisia tehtäviä. Ensimmäinen kilpailutettava alue tullaan valitsemaan alustavan arvion mukaan tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa, jonka jälkeen voimme avata tarjouskilpailun, Energiaviraston kilpailutusasiantuntija Roland Magnusson kertoo.

Kuva: Vattenfall