Tekoälytutkija Guoying Zhao aloitti akatemiaprofessorina Oulussa
2.9.2021
Konenäön ja tekoälyn tutkija Guoying Zhao aloitti syyskuussa viisivuotiskautensa Suomen Akatemian valitsemana akatemiaprofessorina. Heitä on Suomessa yhteensä vain 26. Kyseisen tittelin haltijaksi valitaan oman alansa kansainvälistä kärkeä edustava tutkija, jonka tieteellisellä toiminnalla arvioidaan olevan merkittävä vaikuttavuus niin tiedeyhteisöön kuin yhteiskuntaankin.
Guoying Zhao on erikoistunut kasvonilmeiden ja ihmisten tunnetilojen tutkimiseen. Hän työskentelee Oulun yliopiston konenäön ja signaalianalyysin tutkimusyksikössä.
Seuraavan viiden vuoden ajan Zhao voi siis keskittyä täysin tutkimukseen. Tekoäly on kenttä, jossa uutta tekniikkaa syntyy joka päivä, joten kiirettä pitää.
- Akatemiaprofessuuri on samalla tunnustus tutkimusryhmäni aiemmille saavutuksille sekä luottamus tulevaisuuden odotuksille. Keskittymällä tutkimukseen pystymme viemään alaa eteenpäin ja luomaan läpimurtoja, jotka auttavat myös yhteiskuntaa.
Jo 16 vuotta sitten Oulun yliopistoon tullut Guoying Zhao on perheensä kanssa asettunut Ouluun hyvin. Rauhallisuus, kauneus ja kivat ihmiset hän nostaa esille asuinpaikastaan.
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet