Vaasassa mallinnettiin tuulen vaikutuksia sähkölinjoihin
9.6.2020
Vaasan Sähköverkko on kevään aikana mallintanut tuulen vaikutuksia sähkölinjoihin osana pilottihanketta. Pilotti kohdistui 60 kilometriin ilmajohtoja Sundomin saaristossa. Hankkeen tulokset kertovat, mitkä kohdat sähköverkosta ovat erityisen haavoittuvaisia tuulen aiheuttamille vaurioille.
Pilottihankkeessa tutkittiin sekä puuston kaatumisriskiä että ilmajohtojen vaurioitumisriskiä. Tuulen vaikutuksia mallinnettiin 12 eri ilmansuunnasta ja tuulen eri voimakkuuksilla. Mallinnuksessa huomioitiin myös erilaiset tuulen virtausesteet, esimerkiksi maaston muoto, rakennukset, maankäyttö ja puusto.
- Tämä pilotti auttaa meitä paitsi raivaussuunnitelmissa, myös uusien linjareittien suunnittelussa, kertoo Vaasan Sähköverkon kunnossapitopäällikkö Göran Heino.
Seuraavaksi Vaasan Sähköverkossa harkitaan tarvetta tehdä samanlainen mallinnus muualla yhtiön jakelualueella.
Pilotti tehtiin yhteistyössä Numerola Oy:n kanssa.
Kuva Christoffer Björklund
Uutiset
Uusi moottorivoimalaitos Tornion Voimalle tukee energiasiirtymää
Carunan verkkoalueilla otettiin käyttöön yli 50 keskijänniteliittymää
KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille
Enersense myy tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitysliiketoimintansa
Megawattilatausjärjestelmän pilottitoimitukset alkaneet