VR Group laajentaa toimintaansa Ruotsiin

28.3.2022

VR Group on sopinut ostavansa ruotsalaisen bussi- ja raideoperaattorin Arriva Sverigen. Arriva liikennöi Tukholman kaupunkiliikenteessä sekä Etelä-Ruotsin ja Itä-Götanmaan alueliikenteessä. VR Group pyrkii kaupalla kasvamaan ja vahvistamaan asemaansa sekä kilpailukykyänsä kaupunkiliikenneoperaattorina ja tuomaan Arriva Sverigeen Suomessa kerrytettyä sähköbussiosaamistaan sekä vauhdittamaan Ruotsin bussiliikennemarkkinan sähköistymistä.

Arriva Sverige on osa eurooppalaista Arriva-konsernia, jonka omistaa saksalainen Deutsche Bahn. Arriva Sverigen liikevaihto oli viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa. Kaupan toteutuksen jälkeen Arriva Sverige siirtyy VR Groupin matkustajaliikenteen alle itsenäiseksi yhtiöksi.

Ilmastoystävällinen joukkoliikenne kasvaa ja VR Group pyrkii yrityskaupalla viemään Suomessa kerrytettyä puhtaan kaupunkiliikenteen osaamistaan Ruotsiin. Kaupan myöta VR Groupista tulee merkittävä liikenneoperaattori Ruotsissa. Arrivalla on vuosittain yli 170 miljoonaa matkustajaa ja yhtiö on Ruotsin kolmanneksi suurin junaoperaattori, sekä neljänneksi suurin bussioperaattori. Yrityskauppa tarkoittaa VR Groupille myös noin 3800 uutta työntekijää.

Bussiyhtiönsä Pohjolan Liikenteen, Tampereen raitiovaunuliikenteen ja Helsingin seudun liikenteen HSL:n kilpailutuksen voiton myötä VR Group on Suomen kolmanneksi suurin bussiyhtiö ja toiseksi suurin toimija kaupunkiliikennemarkkinassa. Yrityskauppa on luonteva seuraava askel lähiliikennetaipaleella ja mahdollisuus viedä VR Groupin sähköbusseihin liittyvää asiantuntemusta Ruotsiin. VR Group on pohjoismaisessa mittakaavassa sähköbussiliikenteen edelläkävijä. Pohjolan Liikenteen 550 bussista 185 ovat sähköbusseja. Yrityskaupan myötä VR Group tulee olemaan tärkeässä roolissa myös Ruotsin bussiliikenteen sähköistämisessä.

Kauppa on tarkoitus toteuttaa heinäkuun alussa tavanomaisten sulkemisehtojen mukaisesti, vaatien Saksan digitaali- ja liikenneministeriön sekä Deutsche Bahnin hallituksen hyväksynnän.   Tämän jälkeen Arrivan osakkeet siirtyvät VR Groupin omistukseen.

Arriva Sverige on VR Groupille mahdollisuus, jollaisia on markkinoilla harvoin tarjolla. Kaupan myötä VR Groupille avautuvat Ruotsin Suomeen verrattuna moninkertaiset sopimuspohjaisen julkisen liikenteen markkinat, jotka ovat kasvavat sekä väestönkasvun, kaupungistumisen, että yhteiskunnan rahoituksen osalta. Ruotsissa VR Groupilla on mahdollisuus laajentaa ilmastoystävällistä toimintaa ja vaikuttaa sähköbussiliikenteen kehitykseen koko maassa. Yrityskaupan myötä VR Groupin kilpailukyky paranee huomattavasti sekä bussi- että raideliikenteessä – myös Suomessa.

Investointi on VR Groupille suuruudeltaan maltillinen eikä vaaranna VR Groupin Suomen liiketoimintaa tai kotimaisia investointeja. Yrityskaupalla ei tule olemaan vaikutuksia VR Groupin suomalaisiin asiakkaisiin tai henkilökuntaan Suomessa.

VR Groupin toimitusjohtajan Lauri Sipposen mukaan kilpailukyvyn turvaamiseksi yhtiön strategia on kasvaa avautuvilla kaupnkiliikennemarkkinoilla.